Helsingin Ju-Jutsuklubin Jukka Korpelainen teki historiallisen teon voittamalla MM-pronssia USA:ssa pidetyissä brassi ju-jutsun maailmanmestaruus kisoissa. 82 kiloisen Korpelaisen saavutuksen teki merkittäväksi sarjan kova taso; sarjassa oli noin 140 osanottajaa. Korpelaisen finaalipaikkakin oli erittäin lähellä. Semifinaalikamppailu oli tasainen, mutta päättyi niukkaan tappioon. Korpelaisen saavutus on, bjj vastaavamme Juuso Harman sanoja lainaten \"osoitus siitä, että olemme osanneet tehdä asioita oikein ja olemme valmennuksessa oikealla tiellä.\"
Suomen ja Helsingin Ju-Jutsuklubin Hannu Jokela teki suomalaista urheiluhistoriaa saavuttamalla Shooton (vapaaottelu) EM-hopeaa Hollannissa 1.7.2007.

Jokela otteli sarjassa alle 65 kg. Hän voitti kolme ensimmäistä otteluaan ennen täyttä aikaa, kaikki voitot tulivat kuristuksella. Finaalin hän hävisi niukasti ja läsnäolijoiden mukaan varsin kyseenalaisin pistein.

Jokelalle ei ala vieläkään kesäloma, sillä hänet on valittu elokuussa Yhdysvalloissa pidettäviin brasilian ju-jutsun MM-kisoihin. Menestyminen MM-kisoissa edellyttää päivittäistä harjoittelua Helsingin Ju-Jutsuklubin Kaapelitehtaan salilla. Jäämme odottamaan...
Turussa 19.5.2007 pidetyissä lukkopainin SM-kisoissa Hannu Jokela voitti kultaa -65,9 kg sarjassa. Jukka Korpelaiselle hopeaa -76,9 kg sarjassa ja niin ikään hopeaa myös Markus Pettiselle -98,9 kg sarjassa.
Turussa 28.-29.4. pidetyt brassi ju-jutsun SM-kilpailut olivat Helsingin Ju-Jutsuklubille suurta juhlaa. Ju-Jutsuklubi oli ylivoimaisesti kisojen paras seura.

Ju-Jutsuklubin mitalistit:

KULTAA
Elite-sarjan joukkuekilpailu (Mikko Rouvali, Juuso Harma, Miika Leinikka, Ari Junnila)
Valkovöisten joukkuekilpailu (Joni Koski, Samuli Lepänen, Juha Natunen, Kimmo Nurmisto, Harri Henriksson)
Ari Junnila (E) +100,5 kg
Markus Pettinen (S) -100,5 kg
Jukka korpelainen (S) -82,3 kg
Hannu Jokela (S) -70 kg
Risto Jokela (S) -64 kg
Juha Natunen (V) -94,3 kg
Kimmo Nurmisto (V) -82,3 kg
Samuli Leppänen (V) -79 kg

HOPEAA
Tiina Kokki (V) Naiset -64 kg
Juuso Harma (E) +100,5 kg
Joni Koski (V) -76 kg
Samuli Leppänen (V) Avoin

PRONSSIA
Mikko Rouvali (E) +100,5 kg
Samuli Sjögren (E) -94,3 kg
Miika Leinikka (E) -88,3 kg
Jani Mäki (S) +100,5 kg
Santeri Laine (V) -64 kg
Juha Natunen (V) Avoin
Perinteinen Hokutoryu ju-jutsun pääsiäisleiri pidettiin Hämeenlinnassa 6.-8.4.2007. Leirillä oli myös Dan-koetilaisuus.

Helsingin Ju-jutsuklubin Teresa Tuominen ja Timo Leikola läpäisivät hyväksytyksi 1.danin kokeen, Ju-jutsuklubi sai näin kaksi uutta mustaa vyötä. Tilaisuuden kruunasi Kari Lehtosen hyväksytysti suoritettu 3.dan.

Onnittelut uusille dan-arvoille!

Yhteystiedot

Puh: +358-(0)9-694 6554
E-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Helsingin Ju-jutsuklubi

Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 D 4. krs
00180 Helsinki
Toimisto auki arkisin klo 16.00-19.30