Hokutoryu ju-jutsun kevätleirin yhteydessä Ju-jutsuklubin Antti Käenmäki palkittiin esimerkillisestä tuomaritoiminnasta. Palkitut ovat aktiivisesti osallistuneet tuomaritoimintaan sekä isoissa kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, että myös pienemmissä, seuroissa järjestetyissä kilpailuissa. He ovat esimerkillisellä toiminnallaan olleet edistämässä sekä aikuisten että junioreiden kilpailutoimintaa.


Suomen Karateliitto valitsi vuoden ju-jutsukaksi 2019 Helsingin ju-jutsuklubin Nina Muukkonen. Muukkonen (1. Dan) on urallaan voittanut kaiken mahdollisen; useita Suomen mestaruuksia, Euroopan mestari 2018, maailman mestari 2017 ja mm-pronssia 2019. Lisäksi hän ohjaa omaa junioriryhmää.

ONNITTELUT!


Helsingin ju-jutsuklubin Kristo Helinille myönnettiin 7.3.2020 Hokutoryu ju-jutsu 2. Dan valtakunnallisen kevätleirin yhteydessä. Onneksi olkoon hienosta saavutuksesta!

Kuva: Ruusa Aalto
Valtioneuvosto on aikaisemmin linjannut, että koronavirustartuntojen vähentämiseksi tulee rajoittaa lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. 16.3. linjausta tarkennettiin, että kaupunkien ja kuntien urheilutilat suljetaan 13.4. saakka ja suositeltiin, että muut toimivat samoin. Ju-jutsuklubin ollessa vastullinen toimija, noudatamme Valtioneuvoston suositusta ja sali suljetaan 13.4. asti.

Tämä tilanne on meille kaikille todella ikävä, mutta on meidän kaikkien vastuulla pyrkiä estämään viruksen leviämistä ja suojata riskiryhmiä tartunnoilta. Seuraamme tiiviisti THL:n ohjeistuksia ja tiedotamme tilanteen muuttumisesta.

Kickboxingin ja Hokutoryu ju-jutsun peruskurssien vyökokeet 18.3. siirretään myöhemmälle ajankohdalle, kun normaali harjoittelu on taas mahdollista. Uudesta ajankohdasta tiedotetaan kokeltaita henkilökohtaisesti.

Hokutoryu ju-jutsun SM-kilpailut joiden oli määrä olla 28.3. on siirretty syksyyn. Uusi ajankohta tiedotetaan myöhemmin.

Peruskurssit, joiden oli määrä alkaa maaliskuun lopussa, siirretään myöhemmälle ajankohdalle. Tilannetta seurataan ja uusi alkamisajankohta ilmoitetaan heti kun tilanne taas sallii normaaliharjoittelun. Kaikki peruskursseille ilmoittautuneet säilyttävät paikkansa kurssilla ja uutta ilmoittautumista ei tarvita.

Tehdään parhaamme tartuntojen levittämisen välttämiseksi!








Hokutoryu ju-jutsun kevätleiri 2020 pidettiin ensimmäistä kertaa Riihimäellä, järjestelyistä vastasi Suomen Budokeskus ja harjoituspaikkana oli Riihimäen urheilutalo. Puitteet leirille olivat parhaat mahdolliset, harjoitushalli oli tilava ja hyvin varusteltu ja eri ryhmien harjoitusten kulku sujui loistavasti.

Leiriin osallistui ju-jutsukoita Suomen lisäksi Eestistä ja Venäjältä. Leirillä vieraili myös Turkin television tuotantoryhmä, ryhmä oli ollut koko edellisen viikon Suomessa tekemässä juttua Suomalaisesta kulttuurista, Soke Niinikedosta ja Hokutoryusta. Heillä oli mukana useissa kamppailulajeissa ja vapaaottelussa kisannut taistelija Ertan Balaban. Ohjelman formaattiin kuulu, että Balaban ottelee lopuksi Hokutoryu- taistelijoiden kanssa. Hänen kanssaan otteli Jesse Kujanpää, Juho Nieminen, Matti Väisänen ja Petri Kolehmainen. Ottelutilaisuuden jälkeen Balaban antoi tunnustusta Suomalaisille, hän totesi että ottelijat olivat rautaa ja kyyti kylmää.

Leiri oli vyötekniikkaleiri ja leirin kouluttajina olivat Suomalaiset Hokutoryu-kouluttajat; Timo Hirvonen 8. Dan, Risto Väntär 8. Dan, Kimmo Tenhunen 7. Dan, Mika Mantere 5. Dan, Kari Kehtonen 5. Dan, Mikael Gebala 5. Dan sekä Petri Kolehmainen 5. Dan. Lauantai-iltana oli leiri-illallinen Teatterihotellin ravintolassa, tilaisuudessa ei ollut mitään erityistä ohjelmaa, mutta paljon vapaata keskustelua ja yhdessäoloa. Suomen budokeskus onnistui leirijärjestelyissä erittäin hyvin. Ensi vuonna leiri on samassa paikassa, laittakaa ylös 6-7.3.2021.

Leirillä oli myös oma osuus junioreille, Sensei Petri Kolehmainen 5. Dan johdolla harjoiteltiin ottelutekniikoita. Junnuleirin sisältö sai paljon kiitosta ja opittuja tekniikoita tullaan varmasti näkemään tulevissa SM-kisoissa.

Yhteystiedot

Puh: +358-(0)9-694 6554
E-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Helsingin Ju-jutsuklubi

Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 D 4. krs
00180 Helsinki
Toimisto auki arkisin klo 14.00-20.00