24.1.2012

Samboleiri

 

Helsingin ju-jutsuklubi järjesti Samboleirin 13.-15.1. 2012. Leirille oli saatu kouluttajiksi kolme venäläistä sambo-painin huippuasiantuntijaa. Sergei Romanov, on Sambon ammattivalmentaja, Vladimir Alexandrov, on kaksinkertainen maailmanmestari ja Ruslan Gasymov on maailmanmestari, sekä judon Euroopan mestari. Leirillä harjoiteltiin Sambon matto- ja pystytekniikoita, perehdyttiin sääntöihin, sekä tietysti sparrattiin. Leiriin osallistui n. 35 Sambosta kiinnostunutta Hokutoryu- ja Brassi ju-jutsukaa.
Leirin päätteeksi käytiin Sambo-turnajainen.  Miesten sarjan voitti Vaasan Kai Julin ja naisten sarjan Helsingin Teresa Tuominen.

20.1.2012

Suuri Budonäytös

 

Helsingin ju-jutsuklubi aloitti vuoden 2012 perinteiseen tapaan, suurella Budonäytöksellä. Näytöksessä esiteltiin kaikki ju-jutsuklubilla harjoitettavat lajit. Näytöksessä esiintyi lähes 30 aikuista ja junioria. Yleisöä oli sen verran kuin saliin mahtui. Näytöksen jälkeen oli halukkailla mahdollisuus esittää kysymyksiä, sekä ilmoittautua eri lajien peruskursseille.

19.1.2012

Usa:n talvileiri

 

Risto Väntär ohjasi USA:n Hokutoryun talvileirin Atlantassa 7.-8.1.2012. Leirin organisaattorina oli nykyään Atlantassa asuva, alkujaan tamperelainen Sensei Pertti Kangas 3 Dan. Leiriin osallistui Hokutoryu ju-jutsukoita USA:n itä-rannikolta.

9.1.2012

Kenjutsuleiri

 

Helsingin ju-jutsuklubi järjesti Kaapelitehtaan salilla Kenjutsuleirin. Leirin ohjasivat italialaiset G. S. Bertoletti ja Stefano Graghi. Heitä avusti Helsingin ju-jutsuklubin Kimmo Tenhunen, jolla on ainoana suomalaisena Kodanshan arvo tässä lajissa. Leiriin osallistui  35 perinteisestä japanilaisesta budosta kiinnostunutta ju-jutsukaa. Leirin ohjelma oli varsin tiivis, sillä kahteen päivään sisältyi peräti 9 tuntia harjoituksia. Ju-jutsuklubilaiset suorittivat leirillä myös perinteisiä vyöarvoja, kaikki arvot rekisteröidään Japaniin, sekä Euroopan päämajaan Milanoon. Jarmo Rintamäki suoritti leirillä Yadanshan arvon. Kai Florström ja Niko Matikainen suorittivat Mudanshan arvon.

19.12.2011

Kyokushin Karate

 

 

Kyokushin Karate
Kyokushin Karateka Jyri Hokkinen piti edistyneimmille oppilailleen kyu-kokeet sunnuntaina 18. 12.

19.12.2011

SOKE NIINIKEDON, PERINTEINEN JOULUTREENI

 

 

Soke Niinikedon perinteinen joulutreeni pidettiin lauantaina 17.12. Treeniin osallistui Hokutoryu ju-jutsukoita kaikista vyöasteista. Myös Shihanit Hirvonen ja Tenhunen olivat paikalla ja ohjaamassa. Illalla oli ravintola Espa2:ssa Hokutoryu ju-jutsukoiden illallinen, jossa toimistosihteerimme, laulupedagogi Elizabeth Mecklin, lauloi.

19.12.2011

Moskovan leiri

 

Auvo Niiniketo 9. Dan ja Andreas Agopov 3. Dan vierailivat Moskovassa, jossa Venäjän ju-jutsuliitto ja moskovalainen  ju-jutsuseura Sibirian bars  järjestivät ju-jutsuleirin. Soke Niiniketo oli leirin pääkouluttaja. Leiriin osallistui lähes 300 alan harrastajaa, mukana oli myös junnuryhmiä, joiden ohjauksesta vastasi Andreas Agopov. Tapahtuman johtajana oli Suomessakin usein vieraillut moskovalainen ju-jutsuohjaaja Evgeny Gorokhin.

28.11.2011

Elmeri Rantalaisesta maailmanmestari

 

Helsingin ju-jutsuklubin Elmeri Rantalainen voitti musical formsin maailmanmestaruuden. Musical forms  on alusta alkaen ollut oleellinen osa Kickboxingin maailmanliiton WAKO:n ohjelmistoa ja lajin mestaruudet ratkotaan aina kickboxingin mestaruuskisojen yhteydessä. Mestaruuskisat käytiin tällä kertaa Dublinissa, Irlannissa 21.-26.11. 2011. Musical forms kilpailu on musiikin kanssa tehtävää taistelutaito-akrobatiaa, lajissa ovat yleensä parhaiten pärjänneet taistelutaitoja harrastaneet olympiavoimistelijat. Kilpailun taso oli kova. Ensimmäisellä kierroksella Elmeri sai tasapisteet mestaruutta puolustavan venäläisen kanssa, näiden välille järjestettiin uusintakierros, jossa Elmeri ylti huikeaan suoritukseen ja voitti mestaruuden selvällä piste-erolla. Ju-jutsuklubia edustava, mutta nykyään Kouvolassa asuva ja Utissa varusmiespalvelustaan suorittava Elmeri tuli isänsä mukana ensimmäisen kerran ju-jutsuklubille jo ennen kouluikää.

28.11.2011

BJJ FINNISH OPEN

 
 

Juhani Mikkonen voitti kovatasoisen Brasilialaisen ju-jutsun Finnish open kilpailun. Mikkosen sarja oli valk.88.3 kg. Kilpailut käytiin 19.-20.11.2011. Helsingin urheilutalolla ja osallistujia oli saapunut peräti yhdeksästä eri maasta. Onnittelut.

11.11.2011

Salon syysleiri

 

Helsingin ju-jutsuklubi oli mukana yhdessä Salon Zanshinkan ry:n kanssa järjestämässä perinteistä Hokutoryu ju-jutsun syysleiriä 28.-30.10. Leiri pidettiin Salossa, Salon urheilutalolla. Leirin pääkouluttajaksi oli saatu saksalainen ju-jutsulegenda Vlado Schmidt 10. Dan. Hän täytti leirin aikana kunnioitettavat 82 v, mutta korkeasta iästään huolimatta ohjasi useille ryhmille hienot harjoitukset. Muut kouluttajat olivat Günther Painter Itävalta 6. dan, Pax Nicholsen Hollanti 5. Dan, Ottar Vassender Norja 5. Dan, Erik Willems Hollanti  3. Dan, sekä ju-jutsuklubin omat ohjaajat Timo Hirvonen 7. Dan, Risto Väntär 7. Dan ja Kimmo Tenhunen 7. Dan. Ju-jutsuklubista leiriin osallistui kaikki ohjaajat, sekä suuri joukko eritasoisia harrastajia.

11.11.2011

Uusia Daneja

 
 

Salon leirin yhteydessä oli myös Dan-koetilaisuus. Helsingin Ju-jutsuklubin William Pietarinen suoritti onnistuneesti 1. Danin testin. Onnittelut!

1.11..2011

Leiri Norjassa

 

Ju-jutsuklubin joukkue vieraili Norjan syysleirillä, joka pidettiin Bergenissä 21-23.10.  Leiriin osallistui ju-jutsukoita ja Kickboxareita kaikista pohjoismaista. Leirin järjesti ju-jutsuklubilaisille tuttu Suomessa usein vieraillut Bergeniläinen Ottar Vassender. Ju-jutsuklubista leiriin osallistui Auvo Niiniketo, Risto Väntär, Kimmo Tenhunen, Timo Leikola ja Teresa Tuominen. Suomalaiset ohjasivat leirillä myös harjoituksia ja Niiniketo oli toinen leirin pääkouluttajista yhdessä Brittiläisen Richard Morrisin kanssa.

1.11.2011

Kickboxingin kilpailut Hämeenlinnassa

 
 

Helsingin ju-jutsuklubin Aino-Ellen Eljaala osallistui potkunyrkkeilyn SM-kisoihin 15-16.10. Hämeenlinnassa. Aino-Ellen on vasta 16 v ja hän oli ilmoittautunut juniorisarjaan - 50 kg, mutta hänelle ei ilmaantunut yhtään vastustajaa, joten hän teki rohkean ja ennakkoluulottoman päätöksen ja siirtyi naisten LC-sarjaan - 60 kg. Aino-Ellen otteli sarjan mestaria vastaan hienosti, mutta kokemus ja painoero toivat pistetappion.

18.10..2011

Dan-kokeeseen valmistava leiri

 

Ruskeille vöille, sekä Dan-asteen korotusta tavoitteleville mustille vöille tarkoitettu, kokeeseen valmistava leiri pidettiin 14.10. Paikka oli Helsingin ju-jutsuklubin dojo.  Harjoittelijoita oli saapunut useista suomalaisista seuroista sekä Eestistä. Tapahtuman kouluttajina olivat Shihan Timo Hirvonen 7. Dan, sekä Shihan Risto Väntär 7. Dan.

3.10.2011

Nyrkkeilypäivä

 

Helsingin ju-jutsuklubin perinteinen nyrkkeilypäivä pidettiin lauantaina 1.10. Päivän kouluttajana oli ammattinyrkkeilyvalmentaja Veli-Matti "Vellu" Välimäki. Vellu on hyvä ja pidetty kouluttaja, joka on ohjannut useita Klubin nyrkkeilypäiviä. Vaikka Vellu valmentaa ammattinyrkkeilijöitä, on hänellä  kyky ymmärtää ja opastaa myös kuntoilijoita. Päivään osallistui lähes 50 ju-jutsuklubilaista, mukana oli harrastajia kaikista ju-jutsuklubin lajeista. Seuraava nyrkkeilypäivä on toukokussa 2012.

26.9.2011

Toimittajat treenamassa

 

Radio ja tv kanava  Voicen suositut juontajat Västi ja Suvi kävivät tekemässä ohjelmaa Hokutoryu ju-jutsusta. Västi aloitti elokuussa harjoittelun Helsingin ju-jutsuklubin peruskurssilla. Västi on uudesta harrastuksestaan kertonut myös ohjelmansa kuuntelijoille, sekä työkavereilleen toimituksessa. Hänen kollegansa päättivät tulla Västin kanssa salille ja selvittää, että millaisesta lajista on oikein kysymys ja samalla esitellä lajia myös kanavaa seuraavalle yleisölle. Senseit Teresa Tuominen 2. Dan ja Kaj Florström 1. Dan ohjasivat heille harjoituksen, jossa toimittajat saivat kokeilla erilaisia torjuntoja ja vapautumisotteita. Erikoisena toiveena heillä oli, että opetettaisiin torjunta paistinpannulyöntiä vastaan, joka heille myös opetettiin.

23.8.2011

Suuri Budonäytös

 

Helsingin ju-jutsuklubi avasi syyskauden periteiseen tapaan suurella Budonäytöksellä. Lähes kaksi tuntia kestäneessä näytöksessä esiteltiin kaikki ju-jutsuklubilla harjoitettavat lajit. Mukana olivat Andreas Agopovin ohjaamat ju-jutsu junnut ja ensimmäistä kertaa Jann Rannan ohjaamat kickboxing junnut. Brassi ju-jutsukat esittivät mattokamppailua, kickboxingin näytöksessä tytöt kävivät vauhdikkaan näytösottelun. Kyokushin Karatekat näyttivät voimansa ja Jyri Hokkisen johdolla murskasivat ison kasan lautaa ja lekaharkkoja. Hokutoryu ju-jutsukat esittivät Risto Väntärin johdolla huipputason itsepuolustusta. Näytöstä oli saapunut seuraamaan salin täyteinen yleisö.

18.8.2011

Eestin kesäleiri

 

IEestin ju-jutsuliitto ja Tallinnan ju-jutsu club järjestivät 5-7.8 tämänvuotisen eestin ju-jutsun kesäleirin. Leiri pidettiin Etelä-Eestiläisen Vöryun kaupungin uudessa hienossa harjoitushallissa eli spordikeskuksessa. Leirin ohjelmassa oli  ju-jutsuharjoitusten lisäksi mm jalka - ja  lentopalloa. Leiriin osallistui useita ju-jutsuklubilaisia. Niiniketo, Väntär ja Tenhunen ohjasivat myös harjoituksia. Yhteinen leiri-illallinen oli idyllisessä maalaisravintolassa, jossa leiriläisten käytössä oli mm. savusauna.

1.8.2011

Ruotsin kesäleiri

 

29-31.8.Ruotsin Lundissa pidettyyn Ruotsin ju-jutsun kesäleiriin osallistui useita ju-jutsuklubin mustia vöitä.  Auvo Niiniketo ja Kimmo Tenhunen myös ohjasivat leirillä harjoituksia. Leiri ei ole osallistujamäärältään suuri, mutta joka vuosi sinne kokoontuu merkittävimmät Eurooppalaiset ju-jutsuvaikuttajat ja siitä on tullut merkittävä mielipiteiden vaihto- ja tulevan kauden suunnittelu- foorumi.

25.7.2011

Unkarin kesäleiri

 

Unkarin ju-jutsun kesäleiri pidettiin perinteiseen tapaan Balaton järven maisemissa Balatonfenyvin kylässä. Ju-jutsuklubilla ja Unkarin ju-jutsulla on pitkä, yli 30 v. jatkunut yhteistyö. Leirille osallistui useita suomalaisia. Ju-jutsuklubia edusti Sensei Kari Lehtonen 3. dan, joka myös ohjasi leirillä harjoituksia. Leirin kouluttajat olivat korkeaa kansainvälistä tasoa: Vlado Schimidt (Saksa). Spartago Berttoletti (Italia) Gynther Painter (Itävalta), Ronen Eliyahu (Israel), George Chivaran (Romania) ja Istvan Kelemen (Unkari). Leiri oli omistettu keväällä menehtyneelle unkarilaiselle ju-jutsukan  Tibor Takacsin muistolle. Kuusipäiväiseen leiriin kuului kolme 1,5 tunnin mittaista harjoitusta/päivä.

6.7.2011

Leiri Saksan Reinfeldissä

 

25-26.6. oli Saksan Rheinfeldissä kansainvälinen ju-jutsuleiri. Leirin järjesti, Suomessakin useasti vieraillut Oliver Gugel. Leirin pääkouluttajana oli Soke Richard Morris 10 dan. Paikalla oli lisäksi joukko muita kansainvälisesti tunnettuja ju-jutsutaitajia. Leiriin osallistui myös Helsingin ju-jutsuklubin Timo leikola ja Teresa Tuominen. He pitivät leirin avajaisten yhteydessä myös näytöksen, joka suoraviivaisuudellaan toi vastapainoa eurooppalaiselle sormilukko ju-jutsulle.25-26.6. oli Saksan Rheinfeldissä kansainvälinen ju-jutsuleiri. Leirin järjesti, Suomessakin useasti vieraillut Oliver Gugel. Leirin pääkouluttajana oli Soke Richard Morris 10 dan. Paikalla oli lisäksi joukko muita kansainvälisesti tunnettuja ju-jutsutaitajia. Leiriin osallistui myös Helsingin ju-jutsuklubin Timo leikola ja Teresa Tuominen. He pitivät leirin avajaisten yhteydessä myös näytöksen, joka suoraviivaisuudellaan toi vastapainoa eurooppalaiselle sormilukko ju-jutsulle.

13.6.2011

Kesäleiri

 

Raumalla (10-12.6) pidettyyn  kansainväliseen Hokutoryu ju-jutsun kesäleiriin osallistui useita kymmeniä ju-jutsuklubilaisia. Leirin vierailevana kouluttajana oli Ranskalainen tekniikkataituri Pascal Coulon 7. Dan. Leirin muut kouluttajat olivat kotimaisia huippukouluttajia. Leiri oli järjestyksessä 30. Raumalla pidetty kesäleiri. Juhlaleirin kunniaksi olivat järjestävä seura RJS Samurai järjestänyt juhlaillallisen. Auvo Niiniketo luovutti ju-jutsuklubin puolesta järjestävälle seuralle komean muistolaatan.

13.6.2011

Uusia vyöarvoja

 

Kesäleirin yhteydessä pidetyissä vyökokeissa suoritti suuri joukko Helsingin ju-jutsuklubilaisia uusia vyöarvoja. Ruskeita vöitä (1. kyu) saatiin peräti kolme kun Nina Skåtar, Risto-Matti Ratilainen ja Toni Andersson suorittivat onnistuneesti vyötestinsä.

13.6.2011

Tuomarikurssi

 

Kilpaju-jutsun 10.6. Raumalla pidettyyn c-tuomarikurssiin osallistui 14 ju-jutsuklubilaista. Kurssilla teoriaosuudessa käsiteltiin kilpailusääntöjä, pistelaskujärjestelmää, sekä tuomaripöytäkirjan täyttöä. Käytännön osuudessa oppilaat tuomitsivat harjoitusotteluita. Jokaisen ottelun jälkeen kurssin kouluttajat, Risto Väntär ja Kimmo Tenhunen, tarkastivat tuomaripöytäkirjat ja antoivat kurssilaisille ohjeistavan palautteen.

13.6.2011

Ohjaajakurssi

 

10.6 pidettiin Raumalla ju-jutsuohjaajien jatkokurssi. Kurssilla perehdyttiin Ken-jutsuun ja ju-jutsun Japanilaisen perinnön ymmärtämiseen. Koulutukseen osallistui 9 ju-jutsuklubin valmentajaa.

13.6.2011

Junnuleiri

 

Turun ju-jutsuseura järjesti valtakunnallisen juniorileirin 21-22.05.2011. Harjoittelu, yöpyminen ja ruokailut olivat kaikki Turun ju-jutsuseuran uudella dojolla. Harjoittelun lisäksi oli erilaista oheisohjelmaa kuten elokuvat, pomppulinna sekä erilaisia pelejä ja tehtäviä. Ju-jutsuklubin junnuja oli paikalla lähes 30. Mukana oli myös ju-jutsuklubin junnuohjaajia valvomassa että kaikki sujuisi turvallisesti.

26.5.2011

Israelin juhlaleiri

 

Israelin Ju-jutsu Association juhli 20 v. olemassaoloaan juhlaleirillä. Leiri pidettiin Tel Avivissa 20-22.5. Helsingin ju-jutsuklubilla ja Tel Avivin ju-jutsukoululla (jonka pohjalta myöhemmin kehittyi Israelin Ju-jutsu Association) on takana pitkä, useiden vuosien yhteistyö. Israelin ju-jutsutoimintaa johtaa ju-jutsuklubillakin usein vieraillut Amir Barnea. ju-jutsuklubin edustajat olivat kutsuvieraina paikalla ja Soke A. Niiniketo sekä Shihan R. Väntär ohjasivat myös harjoituksia. Päätöstilaisuudessa he luovuttivat järjestäjille komean muistolaatan.

26.5.2011

Brassi ju-jutsun SM

 
   

Helsingin ju-jutsuklubin Nina Skåtar voitti  kultaa Brasilialaisen Ju-jutsun SM-kilpailuissa Riihimäellä 14-15.5. Nina on kilpaillut kevään aikana paljon. Hän on osallistunut sekä Hokutoryu- että brassi ju-jutsukisoihin. Hokutoryun SM-kisoissa hän jäi tiukan kamppailun jälkeen niukasti hopealle, mutta nyt Brassissa otti hienosti kultaa. Nina on erittäin hyvä mattokamppailija, joten hänen menestyksensä oli jopa odotettua.

19.5.2011

Junnujen SM-kilpailut 2011

 

Ju-jutsu junnujen SM-kisat 7-13 v. ja 14-16 v. pidettiin 14.5. Salon urheilutalolla. Ju-jutsuklubista osallistui 28 kilpailijaa ja joukkueen johtaja oli Sensei Andreas Agopov. Mukana oli myös kaksi huoltajaa sekä kolme tuomaria. Joukkue matkusti kisapaikalle tilausbussilla. Vanhemmat ja muut kannattajat, joita oli todella paljon, saapuivat kisapaikalle omilla autoilla. Ju-jutsuklubilaiset ottelivat todella hyvin ja kaikesta näki että meillä osataan myös lasten ja nuorten kilpavalmennus.  Ju-jutsuklubi oli paras seura ja ju-jutsuklubin Otso Konttila valittiin kisojen parhaaksi ottelijaksi.

Ju-jutsuklubin mitalistit:

KULTAA :
+53 kg Ilmari Korpinen
-73 kg Otso Konttila
-73 kg Julia Koikkalainen

HOPEAA :
-38 kg Sabrina Jägerroos
-43 kgNicholas Ahlstedt
-48 kg Juhana Koukku
-63 kg Filip Jägerroos
+73 kg Julius Kokko

PRONSSIA :
- 33 kg Valtteri Mäkinen
-43 kg Jaakko Pentinsaari
-63 kg Benjamin Koikkalainen
-73 kg Julius Järvensivu

9.5.2011

Junnujen jäsentenväliset

 

Lauantaina 7.5 pidettiin Helsingin ju-jutsuklubin juniori ju-jutsukoiden ( +7 vuotta) jäsentenväliset kilpailut meidän omalla salilla Kaapelitehtaalla. Kilpailijoita oli 41 ja yleisöä salin täydeltä. Yleisö eli voimakkaasti mukana ja kannusti suosikkejaan. Tunnelma oli korkealla, kuten suuremmissakin kamppailu- urheilutapahtumissa. Ottelut olivat tiukkoja ja yritystä riitti. Jokainen osallistuja voi olla ylpeä suorituksestaan. Palkinnot jakoi naisten kolminkertainen Suomen mestari Johanna Ruponen. Päätuomarina oli Sensei Timo Mynttinen.
Sarjansa voittivat :
-31 kg Tuukka Pentinsaari                -36 kg Rasmus Rinne
 -40 kg Batu Fere.                                -43 Jaakko Pentinsaari.
 -50 kg Juho Jokinen                           -60 kg  Ilmari Korpinen
+60 kg Julius Järvensivu

9.5.2011

Pääsiäisleiri

 

Useita kymmeniä Ju-jutsuklubilaisia osallistui 22-24.4. pidettyyn Hokutoryu ju-jutsun pääsiäisleiriin. Leiri pidettiin Turun ju-jutsuseuran uudella Dojolla ja siihen osallistui ju-jutsukoita kaikkialta Suomesta sekä Eestistä. Ohjaajat olivat Italian Cosimo Costa, Portugalin Helder Nunes, Norjan Ottar Vassender sekä Ruotsin Fredrik Ekström. Leiri oli kolmipäiväinen, mutta kuitenkin siten että ensimmäinen päivä oli tarkoitettu Hokutoryu ohjaajien koulutukseen. Ohjaajia oli paikalla lähes 90, joista 22 Helsingin ju-jutsuklubilta.

9.5.2011

Junnuleiri

 

Pääsiäisleirin yhteydessä oli myös kansainvälisten kouluttajien ohjaama junnuleiri.  Leiri oli yksipäiväinen ja sen ohjasivat Portugalin Helder Nunes, Norjan Ottar Vassender sekä meidän Teresa Tuominen. Junnut osallistuivat myös avajaisiin sekä Dan-seremonioihin. Leirin päätyttyä olivat harjoittelijat väsyneitä, mutta ilmeet olivat iloisia ja kasvoilta loisti innostus. Tämän tyyppisiä tapahtumia, jossa juniorit ovat osa suurta budotapahtumaa tarvitaan lisää.

9.5.2011

Uusia Daneja

 

Ju-jutsuklubille saatiin uusia mustia vöitä kun Johanna Ruponen, Kai Florström, Merja Räsänen ja Jussi Lähde suorittivat onnistuneesti vaativan 1. Danin testin. Samassa tilaisuudessa Timo Leikola ja Kalle Palomäki suorittivat 2. Danit.

 

11.4.2011

Nyrkkeilypäivä

 

Helsingin ju-jutsuklubilla oli lauantaina 9.4. kaikille jäsenille tarkoitettu nyrkkeilypäivä. Nyrkkeilypäivä on kuntoilutapahtuma joka on tarkoitettu kaikentasoisille ju-jutsuklubilaisille ja heidän perheenjäsenilleen.
Päivän ohjasi mestarinyrkkeilijä ja ex-ammattilainen Veli-Matti "Vellu" Välimäki. Vaikka kyseessä oli kuntoilutapahtuma oli paikalla myös meidän  Thai- ja Kickboxing kilpailijoita sekä valmentajia. Heille Vellu myös antoi asiantuntevia neuvoja nyrkkeilyn hienouksista. Paikalla oli lähes 50 innokasta kuntonyrkkeilijää. Seuraava nyrkkeilypäivä järjestetään syksyllä.

6.4.2011

Bergenin Budoleiri

 

Norjan Bergenissä pidettiin 1-3.4. suuri Budoleiri. Leirin organisoi meilläkin usein vieraillut Ottar Vassender. Teemme Norjalaisten kanssa leirien ohjaamisessa vastavuoroista yhteistyötä. Norjalaiset vierailevat meidän leireillä ja me heidän. Ju-jutsuklubista leiriin osallistui ohjaajina Shihan Kimmo Tenhunen ja Sensei Kai Julin. Leiriin osallistui noin 300 Norjalaista Budokaa.

6.4.2011

Dan-kokeeseen valmistava leiri

 

Dan-koeeseen valmistava leiri pidettiin Helsingin ju-jutsuklubin salilla 3.4. Leirin kouluttajana oli Shihan Risto Väntär 7. Dan. Leirin tarkoituksena oli valmentaa ruskeavöisiä mustan vyön kokeeseen, sekä jo dan-arvon omaavia seuraavaan testiin. Leiriin osallistui noin 30 ju-jutsukaa, joista noin puolet oli ju-jutsuklubilaisia. Osa leiriläisistä osallistuu Dan-testiin jo tulevana pääsiäisenä.

6.4.2011

Hokutoryun SM-kilpailut

 

Helsingin ju-jutsuklubi järjesti yhdessä Suomen Karateliiton kanssa ju-jutsun SM-kilpailut lauantaina 26.3. Alkuottelut käytiin Ju-jutsuklubin salilla, Kaapelitehtaalla ja finaalit Töölön Kisahallissa. Lähes 20 ju-jutsuklubilaista osallistui kisojen järjestely- ja toimitsijatehtäviin. Ju-jutsuklubin kilpailijat kamppailivat hienosti. Kaikki olivat mukana taistelijan sydämellä ja vaikka kaikki eivät otteluitaan voittaneet, helppoa vastusta heistä ei saanut kukaan. Ju-jutsuklubi  saavutti eniten mitaleita ja oli kisojen paras seura. Naisten parhaaksi valttiin ju-jutsuklubin Johanna Ruponen ja miesten ju-jutsuklubin Jussi Vaismaa. Taistelijan maljan sai ju-jutsuklubin Nina Skåtar.
Ju-jutsuklubilaiset saavuttivat mitaleita seuraavasti.
Kultaa : Johanna Ruponen N-55 kg, Jari Laine m-73 kg, Jussi Vaismaa  M-94 kg.
Hopeaa : Hanna-Riikka Felin N-55 kg, Nina Skåtar N-68 kg, Vladislav Skandeberg M +94 kg.
Pronssia: Jaana Mero N+68, Antti Lehto m-86 kg

28.3.2011

Tuomarikoulutus Portugalissa

 

Pienessä Monfortinhon  kaupungissa,  Portugalissa pidettiin WFJ:n tuomarikurssi sekä mustavöisille tarkoitettu ju-jutsuleiri. Helsingin ju-jutsuklubista tapahtumaan osallistuivat Auvo Niiniketo, joka oli paikalla WFJ: edustajana, sekä Kimmo Tenhunen ja Timo Mynttinen jotka toimivat tuomarikurssin kouluttajina. Teresa Tuominen ja Taymor Farsimadan ohjasivat Niinikedon ohella leirillä harjoituksia. Monfortinhon kaupunki arvosti  tapahtumaa ja itse kaupunginjohtaja kävi pitämässä puheen. A. Niiniketo luovutti tilaisuuden samassa yhteydessä kaupungille WFJ:n viirin.

16.3.2011

Defibrillaattori

 

Helsingin ju-jutsuklubille saatiin defibrillaattori, eli sähköinen laite joka poistaa sydämen kammiovärinän. Laite on äkillisessä sydänpysähdyksessä todellinen hengenpelastaja ja löytyy mm. kaikkien pelastuslaitosten ambulansseista. Mediresc Oy: toimitusjohtaja, ju-jutsuklubilla Hokutoryu ju-jutsua harrastava Eero Sivula järjesti laitteen maksutta ju-jutsuklubilaisten turvaksi.

Laitteen sijainti rekisteröidään myös hätäkeskukseen (112) ja jos ju-jutsuklubin läheisyydessä joku saa sydänkohtauksen, niin pelastuslaitos pystyy heti informoimaan mistä löytyy lähin defibrillaattori. Sivula piti 15.3. perehdyttämiskoulutuksen ju-jutsuklubin ohjaajille. Vaikka laite on nykytekniikan huipputuote, niin toivottavasti sitä ei tarvitse ju-jutsuklubilla koskaan käyttää.

Laitteesta saa lisätietoa www.mediresc.fi ja  sivula@mediresc.fi.

14.3.2011

Otteluleiri

 

Helsingin ju-jutsuklubin salilla pidettiin lauantaina 12.3 otteluleiri. Leiri oli tarkoitettu kaikille Hokutoryu ottelemisesta kiinnostuneille. Leirillä harjoiteltiin pysty- ja mattokamppailua, sekä käytiin harjoitusotteluita. Leiri oli samalla valmistautumisleiri kahden viikon päästä pidettäviin SM-kisoihin. Leirin kouluttajana oli Sensei Kai Julin Vaasasta. Leiriin osallistui lähes 60 ottelemisesta kiinnostunutta ju-jutsukaa.

14.3.2011

Hyväntekeväisyysottelu

 

Nyrkkeilijä Timo Virtanen kerää koulutarvikkeita Afganistaniin ja hän järjestää varojen keräämiseksi  erilaisia tempauksia, joista näyttävimmät ovat hänen itsensä käymät  nyrkkeilyn haasteottelut. Helsingin ju-jutsuklubi on osallistunut keräykseen siten, että on luovuttanut kehän ja salin ottelijoiden käyttöön. Virtasen toiminta tapahtuu YK:n suojeluksessa ja materiaalin jaon perillä Afganistanissa hoitaa Suomalaiset rauhanturvaajat. Virtasen (110 kg) piti otella sunnuntaina 13.3 Tuomas Bährendiä vastaan, mutta ottelu peruuntui Bährendin  loukkaantumisen johdosta. Tilaisuus kuitenkin pidettiin ja siinä Virtanen yhdessä urheiluselostajalegenda Raimo Häyrisen kanssa kertoi Afganistanin kouluoloista ja tästä projektista, sekä löi näytösluonteisesti pistehanskoja.

16.2.2011

Vyötekniikkaleiri 2011

 

Tampereella 5-6.2.2011. pidettyyn Hokutortyu ju-jutsun perinteiseen vyötekniikkaleiriin osallistui suuri joukko Ju-jutsuklubilaisia. Leirillä harjoiteltiin vain vyötekniikoita ja siksi se oli klubin ohjaajille, sekä harrastajille hyvä tilaisuus täsmentää ja päivittää vyötekniikkaosaamista. Leirin kouluttajat olivat kotimaisia Hokutoryun huippuosaajia. Leirin järjestelyistä vastasi Tampereen ju-jutsukoulu ry.

12.1.2011

Suuri Budonäytös

 

Helsingin ju-jutsuklubi järjesti sunnuntaina 9.1.2011 jo perinteiseksi muodostuneen suuren budonäytöksen. Näytös pidettiin klubin salilla ja sitä oli saapunut seuraamaan salin täyteinen yleisö. Tapahtuma oli myös peruskurssien aloitustilaisuus sekä samalla klubin kevätkauden avaus. Näytöksessä esiteltiin kaikki klubin lajit ja esiintyjinä olivat meidän huippuosaajat, joista useimmat ovat lajinsa koti- tai kansainvälisiä huippuja. Vastaavan tasoista tilaisuutta tuskin mikään toinen Suomalainen budoseura pystyisi järjestämään. Suuri budonäytös järjestetään ju-jtsuklubilla kaksi kertaa vuodessa: aina elokuussa ja tammikuussa, kun uusi kausi aloitetaan. Potkunyrkkeilyesityksessä oli mukana myös 64 vuotias Albert Cohen, joka ohjaa ja harjoittelee klubilla joka päivä. Kyokushin Karaten Jyri Hokkinen murskasi mahtavan määrän lekaharkkoja kämmensyrjälyönnillä ja Hokkisen oppilas 12-vuotias  Jani Karkkulainen teki murskausdebyyttinsä murskaamalla laudan paljain käsin.

11.1.2011

Ken-Jitsu Leiri

 

Ju-jutsulubin salilla vieraili Italialainen mediamoguli ja Budomestari G.S. Bertoletti. Bertoletti ohjasi 7 - 9.1.2011 Hokutoryu ju-jutsun mustille vöille leirin perinteisestä Japanilaisen miekan (katanan) käsittelystä. Leiriin osallistui n. 30 mustavöistä ju-jutsukaa.  Leirin päätteeksi Soke Bertoletti myönsi edistyneimmille myös Ken-jitsun miekan käsittelyn arvoja. Ju-jutsuklubin Juhani Hornborgille myönnettiin Mudansha (1.aste), Kari Lehtoselle ja Timo Mynttiselle myönnettiin  Yodansha (2.aste) ja Kimmo Tenhuselle Kodansaha (3. aste).

3.1.2011

Jomhodin terveiset

 
 

 Jere Parkkonen tapasi Thaimaan vierailullaan  ju-jutsuklubin salilla takavuosina vaikuttaneen, moninkertaisen maailmanmestarin ja Thainyrkkeilylegendan Jomhod Kietadisakin. Jomhod voi hyvin ja ohjaa harjoituksia Phuketissa. Jomhodin salilta käyvät oppia hakemassa useat  eurooppalaiset huippuottelijat. Jomhod haluaa toivottaa kaikille ju-jutsuklubilaisille hyvää uutta vuotta 2011.

Kuvassa Jomhod ja Jere.

20.12.2010

Soken perinteiset joulutreenit

 

Helsingin ju-jutsuklubin Hokutoryu ju-jutsukoille pidettiin lauantaina 18.12 perinteiset Soken joulutreenit. Treeneihin osallistui n. 60 eritasoista ju-jutsukaa. Harjoituksen teema oli balanssissa liikkuminen ja tätä harjoiteltiin torjumalla erisuunnasta tulevia lyömäasehyökkäyksiä. Harjoituksen lopuksi oteltiin harjoitusotteluita. Soke Niinikedon lisäksi harjoitusta ohjasi myös Shihan Kimmo Tenhunen.

Myöhemmin illalla oli myös Hokutoryuväen pikkujouluillallinen ravintola Espa2 :ssa.

9.12.2010

BJJ:n Finnish Open

 

Helsingin urheilutalolla pidettiin 20-21.11 kovatasoinen Brassi ju-jutsun Finnish open turnajainen.  Ju-jutsukubin ottelijoista raskaan sarjan (+100 kg )Markus Pettinen voitti kultaa. Pettinen osallistui myös avoimeen luokkaan luokaan, jossa hän saavutti hopeaa. Naisten Nina Skåtar taisteli hyvin, mutta kärsi finaalissa niukan tappion, mutta otti hienosti hopeaa.

7.12.2010

Leiri Tallinnassa

 

Eestin ju-jutsuliitto järjesti Tallinnassa kansainvälisen ju-jutsuleirin ja ju-jutsukilpailut. Helsingin ju-jutsuklubilta leiriin osallistuivatSoke  A. Niiniketo 9. dan, Shihan Risto Väntär 7. dan, Shihan Kimmo Tenhunen 6. dan, jotka ohjasivat leirillä myös harjoituksia. Mukana oli myös Sensei Michael Saarikoski 1. dan. Leirin harjoitukset olivat ottelupainotteisia, mutta myös yleistekniikkaa harjoiteltiin. Leirin yhteydessä oli myös Hokutoryu ottelut, joissa Väntär ja Tenhunen toimivat tuomareina.

1.12.2010

Helsingin ju-jutsklubille Euroopan mestaruus

 

Kickboxingin EM-kisat pidettiin23-27.11. 2011 Ateenassa. Kisojen yhteydessä ratkottiin myös musical formsien, eli musiikki katan Euroopan mestaruudet. Kilpailumuoto on Suomessa vähän tunnettu, mutta erittäin suosittu ja paljon seurattu maailmalla. Suomesta ei aiemmin ole ollut osallistujia tämän lajin arvokisoissa.  Rantalainen osoitti suurta taitoa sekä esiintymiskykyä ja kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti voitti koko kisan, hopea- ja pronssimitalit menivät Venäjälle. Sympaattinen Elmeri sai kisoissa paljon huomiota osakseen ja kutsuja kansainvälisiin esiintymisiin.

Kuvissa ylhäällä oikealla A. Niiniketo jakaa mitalit. Ylhäällä vasemmalla Suomen kickboxing joukkue. Alhaalla Elmerin seurassa A Niiniketo ja Suomalaiset Kickboxig tuomarit. Alhaalla vasemmalla, Venäjän mitalistitytöt yhteiskuvassa Elmerin kanssa.

1.12.2010

Kyokushin Karatekoille murskavoitot

 
 

Helsingin ju-jutsuklubin Kyokushin karatekat  Otto Hannuksela ja Raymond Edelman osallistuivat lauantaina 27.11.Union Keravalla Combat Club Sankukain dojolla pidettyihin kansallisiin Kyokushin kilpailuihin. Ottelut käytiin perinteisillä Kyokushin (full contact) säännöillä. Kilpailuihin osallistui ottelijoita useista suomalaisista Kyokushin seuroista. Molemmat ju-jutsuklubin ottelijat voittivat  ja olivat suorastaan ylivoimaisia. Kisojen tarkoitus on valmistaa suomalaisia Kyokushin ottelijoita kansainvälisiin kisoihin ja vahvistaa suomalaista Kyokushin seurojen yhteistoimintaa ja jatkossa tullaankin järjestämään 2 - 4 kilpailua vuodessa.

1.12.2010

Junnuohjaajakurssi Helsingissä

 
 

Helsingissä,  ju-jutsuklubin salilla pidettiin 27.11. ohjaajakurssi junioriohjaajaksi aikoville. Kurssilla perehdyttiin junioriohjauksen perusteisiin, sekä juniorivalmennuksen erityispiirteisiin.  Ohjelmassa oli teoriaa sekä, tekniikkaharjoittelua tatamilla. Kurssiin osallistui 16 junnuohjaajaksi aikovaa ju-jutsukaa. Kurssin kouluttajana oli Shihan Kimmo Tenhunen 6 dan.

8.11.2010

Hämeenlinna Open

 
 

Hämeenlinnan Kushmin-kan järjesti 30.10 kovatasoisen Hämeenlinna openin kickboxingissa. Helsingin ju-jutsuklubista osallistui kisoihin neljä ottelijaa. Alle 71 kiloisten tulevaisuuden lupaus Full contact- luokassa otellut Juho Kumpulainen otteli hienosti ja voitti oman sarjansa, Tuomas Leminen, Olli-Pekka Mehtälä ja Timo Alatalkkari ottelivat hyvin, mutta kokivat niukat tappiot kovatasoisille vastustajilleen. Kilpailijoiden huoltajina olivat Jan Ranta ja Pasi Luokkala.

3.11.2010

Hokutoryun syysleiri

 
 

Hokutoryu ju-jutsun perinteinen syysleiri pidettiin 30-31.10. Salossa, Salon urheilutalolla. Leiriin otti osaa suuri joukko Helsingin ju-jutsuklubin ju-jutsukoita valkoisesta mustaan vyöhön. Leirin pääkouluttajana oli 81- vuotta täyttänyt Saksalainen Vlado Schmidt. Muut kouluttajat olivat Gynther Painter (Itävalta), Anders Blomberg (Norja) ja Ottar Vassender (Norja). Luonnollisesti myös kaikki kotimaiset kouluttajahuiput olivat paikalla.

3.11.2010

Uusia dan-arvoja

 
 
 

Ju-jutsuklubiin saatiin kaksi uutta mustaa vyötä kun Michael Saarikoski ja Juhani Hornborg suorittivat 30.10.2010  Hokutoryu ju-jutsussa 1. danit. Samassa tilaisuudessa Teresa Tuominen korotti dan-arvoaan suorittamalla 2. danin.

3.11.2010

Kilpailumenestystä ju-jutsussa

 
 

30.10. pidettiin Salon urheilutalolla Hokutoryu ju-jutsun avoimen luokan SM-kilpailut. Avoimessa luokassa kaiken painoiset kilpailevat samassa sarjassa. Ju-jutsuklubin kilpailijat pärjäsivät loistavasti: Johanna Ruponen otti naisten sarjan kultaa ja Teresa Tuominen hopeaa. Miesten puolella Jari Laine saavutti pronssia. Laine oli myös miehistä kevyin. Hän painoi vain 73 kg. Sarjassa oli useita yli 120 kg painaneita ottelijoita.

Tulokset:

Miehet:
1. Tuure Toivola       Rjs samurai
2. Alpo Kautonen     Imatran ju-jutsu
3. Jari Laine               Helsingin ju-jutsuklubi

Naiset:
1. Johanna Ruponen Helsingin ju-jutsuklubi
2. Teresa Tuominen   Helsingin ju-jutsuklubi
3. Soile Hellsten    Imatran ju-jutsu.

Taistelijan maljat saivat Salon Zanshinkanista Christa Tamminen ja Oleg Rakkolainen.

26.10.2010

Norjan syysleiri

 
norja norja2
 

Helsingin ju-jutsuklubin ja Norjalaisen Bergenin ju-jutsun yhteistyö on tiivistä. Kimmo  Tenhunen, Timo Mynttinen ja Jussi Hannula  osallistuivat Norjan Bergenissä pidettyyn Norjan ju-jutsun syysleiriin. Kimmo Tenhunen yhdessä Timo Mynttisen kanssa myös ohjasi harjoituksia leirillä. Leiriin osallistui yli 200 Norjalaista ju-jutsukaa.

21.10.2010

USA:n syysleiri

 
 

Helsingin ju-jutsuklubilaisia osallistui Atlantassa 16.10.2010 - 17.10.2010 pidettyyn USA:n Hokutoryun syysleiriin, jossa Shihan Kimmo Tenhunen 6. Dan toimi leirin pääkouluttajana. Leirillä oli harjoituksia sekä junioreille että aikuisille. Leirin yhteydessä Shihan Tenhunen piti myös tuomarikurssin, jossa Amerikkalaiset suorittivat WFJ-liiton sääntöjen mukaisia B- ja C- tuomarilisenssejä.

9.10.2010

Näytös Venäjän kulttuurikeskuksessa

 

Helsingin ju-jutsuklubin näytösryhmä esiintyi 9.10.2010 Venäjän kulttuurikeskuksessa Helsingissä. Vahvasti venäläisvetoinen, itähelsinkiläisseura Sambo-2000 täytti 10 vuotta ja järjesti kulttuurikeskuksessa syntymäpäiväjuhlat. Ju-jutsuklubin ryhmää johti Andreas Agopov, joka piti puheen ja luovutti ju-jutsuklubin lahjan. Näytöksessä esiintyivät Agopovin lisäksi Timo Leikola sekä seuran omat juniori ju-jutsukat.

07.10.2010

Hokutoryu ja turvallisuusalan koulutus

 
 

Helsingin tekniikka-alan oppilaitoksessa koulitaan turva-alan ammattilaisia. Risto Väntär on oppilaitoksen opettajia ja vastaa oppilaiden voimankäytön koulutuksesta, jonka opit pohjautuu Hokutoryu ju-jutsuun. Opiskelun edetessä oppilaat suorittavat muiden kokeiden lisäksi näyttökokeita. Näyttökokeet suoritetaan aina ulkopuolisen kokeidenvalvojan läsnä .Turvallisuusvalvojien voimankäytön näyttökokeen 5.6.2010 otti vastaan Soke A. Niiniketo.

7.10.2010

Menestystä BJJ-kisoissa

 

Bjj-center järjesti kansalliset Brasilian ju-jutsukilpailut  18.9.2010. Helsingin ju-jutsuklubilaiset pärjäsivät hienosti. Janne Autio voitti oman sarjansa (-88,3 kg) sekä avoimen sarjan. Menestystä täydensi Jari Granberg -100,5 kg joka voitti oman sarjansa.

 

30.09.2010

Kill Arman Japanissa

 

Arman "Kill" Alizad vieraili Japanissa. Suositun, 104 maahan myydyn ohjelmasarjan esittelyvuorossa oli maailman kovin karatetyylisuunta, Kyokushin Karate. Ju-jutsuklubin Kyokushin Karaten opettaja Jyri Hokkinen mahdollisti suhteillaan Armanin vierailun. Vierailu suurmestari Kancho Matsushiman salille Tokioon tapahtui elokuussa. Matsushima on edesmenneen karatelegenda Masutatsu Oyaman oppilas. Armanin mukaan salilla oli todella kova kuri ja harjoitukset kovia ja karaisevia. Ohjelman tekijät hämmästelivät lasten osaamisen tasoa, sillä nuorimmat tiilen murskaajat olivat vasta 9-vuotiaita. Viimeisenä iltana Arman ohjelman luonteen mukaisesti otteli paikallista kilpailijaa vastaan. Alapotkuja reisiin oli ainakin vastaanotettu, sillä Suomeen tultuaan Arman käveli vielä pari viikkoa kuin hidastetussa filmissä.

22.09.2010

Nyrkkeilypäivä

 

Helsingin ju-jutsuklubin nyrkkeilypäivä pidettiin omalla salilla lauantaina 18.9.
Nyrkkeilypäivän vetäjäksi oli kutsuttu mestarinyrkkeilijä, x-ammattilainen ja huipputason valmentaja Veli-Matti "Vellu" Välimäki. Päivään kuului kaksi 1,5 tunnin mittaista harjoitusta. Harjoitukset oli tarkoitettu kaikille ju-jutsuklubilaisille, lajista tai tasosta riippumatta. Harjoituksiin osallistu lähes 50 innokasta harjoittelijaa. Välimäki on erittäin pidetty harjoitusten ohjaaja, ja koska tästäkin tapahtumasta palaute oli yksinomaan positiivista, niin sovittiin, että toukokuussa järjestetään vastaavanlainen tapahtuma.

12.09.2010

BJJ-kilpailut

 

Helsingin GB Gym järjesti kansalliset brassiju-jutsukilpailut lauantaina 11.9.2010.
Ju-jutsuklubilta kisaan osallistui Janne Autio, joka otti hienosti kultaa ja Tuomas Turunen, joka saavutti hopeaa.

30.08.2010

Hyväntekeväisyysottelu

 

Helsingin ju-jutsuklubin salille kokoontui lauantaina 28.8. joukko nyrkkeilyn ystäviä seuraamaan hyväntekeväisyysottelua jossa olivat vastakkain raskaan sarjan miehet Timo Virtanen ja Mauri Maltela. Virtanen on organisoinut YK:n suojeleman keräyksen, jolla kerätään koulutarvikkeita afganistanilaiselle koululle. Ottelu filmattiin ja esitetään myöhemmin tavaroiden luovutukseen liittyvässä TV-ohjelmassa. Ottelua oli seuraamassa Suomen ammattinyrkkeilyliiton johto, mm puheenjohtaja Pekka Kokkonen ja sihteeri Pentti Augustin. Kehätuomarina oli Auvo Niiniketo, joka toimi myös ottelun arvostelutuomarina. Ottelu kesti täydet erät. Voittajaksi iski Maltela, joka löi Virtasen jopa luvunlaskuun toisessa erässä.

30.08.2010

Tutustumistreenit

 

Ju-jutsuklubin saliin, toimintaan ja eri lajeihin käy kauden aikana tutustumassa erilaisia ryhmiä, joista osa haluaa itse kokea miltä harjoittelu tuntuu.
Meidän Brassi ju-jutsun ja lukkopainin mestari Jonna Konivuori ohjasi  lauantaina 28.8. miesten polttariporukalle tunnin harjoitukset . Harjoittelijat ( n.20 henkeä) saivat myös  kokeilla painimista Jonnaa vastaan, ne rohkeat jotka uskalsivat kokeilla saivat kuitenkin todeta, että heistä ei ollut Jonnalle vastusta.

25.08.2010

Suuri budonäytös

 

Helsingin ju-jutsuklubi aloitti syyskautensa perinteiseen tapaan suurella Budonäytöksellä. Näytöksessä esiintyivät kaikki ju-jutsuklubin lajit ja yleisöä oli niin paljon, että kaikki eivät mahtuneet saliin. Näytöksen jälkeen oli mahdollisuus ilmoittautua peruskursseille, sekä keskustella kouluttajien kanssa.

11.08.2010

Eestin kesäleiri

 

Kimmo Tenhunen ja Timo Mynttinen osallistuivat 6.-8.8.Tarton läheisyydessä, Jögevan urheilukeskuksessa pidettyyn Eestin ju-jutsun kesäleiriin. Leirin puitteet olivat hyvät, majoitus, ruokailut, sekä harjoitukset olivat samassa rakennuksessa, uimaranta vieressä ja kaiken kruunasi aurinkoinen sää. Tenhunen ja Mynttinen ohjasivat myös harjoituksia lauantaina, muut harjoitukset ohjattiin Eestiläisten kouluttajien toimesta.

05.08.2010

Unkarin kesäleiri

 
Unkarin kesäleiriin ja leirin yhteydessä pidettyyn Hungarian ju-jitsu associationin 25- v. juhlaan osallistui ju-jutsuklubilta useita  ju-jutsukoita. Leirin pääkouluttajat olivat Soke Kuniba Japanista, Vlado Schmidt Saksasta, Franz Strauss Itävallasta, Auvo Niiniketo Suomesta, myös Italian Angelo Balconi ja Suomen Risto Väntär ohjasivat leirillä. Leirin yhteydessä palkittiin Unkarin ju-jutsun hyväksi toimineita ja Myös Soke Niiniketo ja Shihan Väntär palkittiin 25 vuoden yhteistyöstä. Andreas Agopov, Timo Leikola ja Johanna Ruponen pitivät leirillä ottelunäytöksen, josta kaikki, varsinkin Soke Kuniba oli hyvin ihastunut. Leiri päättyi hienoon näytökseen ja juhlillalliseen
02.08.2010

Ruotsin kesäleiri

 
Perinteiselle Ruotsin ju-jutsun kesäleirille osallistui ju-jutsuklubista Soke A Niiniketo ja Shihan K Tenhunen, jotka toimivat leirin varsinaisina ohjaajina, apuohjaajana oli mukana Sensei T Mynttinen. Leiriläisiä oli saapunut 10 eri maasta. Lämpimät ja aurinkoiset ilmat suosivat leiriä, joten valtaosa harjoituksista pidettiin ulkona
02.08.2010

Tenhunen Porttugalin kesäleirillä

 

Shihan Kimmo Tenhunen oli ohjaajana Portugalin kansainvälisellä ju-jutsun kesäleirillä  9-11.7. Leiri pidettiin Porton kauupingissa. Leirin pääkouluttaja oli Soke R Morris. Leiriläisiä oli Portugalin lisäksi saapunut Espanjasta, Sveitsistä, Saksasta ja Englannista. Leirin aikana oli järjestetty kaupungin toreille ja ravintoloihin ju-jutsunäytöksiä, joihin myös Shihan Tenhunen osallistui. Leirin avajaispuheen piti kaupungin johtaja. Tapahtuman johtaja oli Portugalin pääkouluttaja, ju-jutsuklubillakin vieraillut Helder Nunes.

01.07.2010

Saksan kesäleiri

 

Auvo Niiniketo ja Risto Väntär osallistuivat Saksan ju-jutsun kesäleiriin, joka pidettiin 26-27.6. Sveitsin rajalla sijaitsevassa, luonnonkauniissa Rheinfeldin kaupungissa. Leiri oli ns. vastavierailu Saksan JJIF:n johtajan Oliver Gugelin huhtikuussa tapahtuneeseen Suomen vierailuun. Leirillä sovittiin Helsingin ju-jutsuklubin ja Deutsche jiu-jitsu-unionin yhteistyön tiivistämisestä.

21.06.2010

Kyokushin Karaten MM 2010

 

Suomen Kyokushin Karatekat osallistuivat Espanjassa 18-20.6. pidettyihin Full contact Karaten (Kyokushin) maailmanmestaruuskilpailuihin. Suomen joukkueen kaikki ottelijat (4) olivat Helsingin Ju-jutsuklubilta. Nuoret ja kokemattomat ottelijat eivät tällä kertaa yltäneet mitaleille, mutta Suomen joukkueen johtajan, Jyri Hokkisen mukaan nyt saatiin kuitenkin paljon arvokasta kokemusta, jota voidaan jatkossa hyödyntää. Kaikki ottelijat esittivät hyviä otteita ja seuraavissa kisoissa on lupa odottaa jo mitalia, mutta se edellyttää ankaran harjoittelun lisäksi kansainvälisiä leirejä ja kovia otteluita.

16.06.2010

Kesäleiri 2010

 

Perinteinen Hokutoryu ju-jutsukoiden kesäleiri pidettiin Raumalla nyt jo 29:n kerran. Leiriin ja siellä pidettyihin eriasteisiin vyökokeisiin osallistui useita kymmeniä ju-jutsuklubilaisia. Leirin vierailevat kouluttajat olivat Venäjän päävalmentaja Georgy Kukoverov, sekä Norjalaiset Anders Blomberg ja Ottar Vassender. Leirin järjestelyistä vastasi paikallinen seura RJS Samurai.

16.06.2010

Ottelut Raumalla

 

Rauman kesäleirin yhteydessä järjestettiin myös Hokutoryu ottelut . Helsingin ju-jutsuklubin Jussi Salonen otteli sarjassa 75 kg. ennakkoluulottomasti huomattavasti kokeneempaa jyväskylän Kari Huttusta vastaan. Salonen otteli hyvin, mutta hävisi kuristuksella 2 erässä

16.06.2010

Tuomari- ja ohjaajakoulutusta

 

Rauman kesäleirin yhteydessä oli myös WFJ:n päätuomarin Jari Niemisen ohjaama kilpailutuomareiden jatkokurssi. Kurssin osallistui 8 ju-jutsukubin tuomaria
Leirillä pidettiin myös junioriohjaajakurssi, jonka kouluttaja oli Kimmo Tenhunen. Kurssilla oli sekä luentoja, että käytännön harjoittelua. 6 ju-jutsuklubin junnukouluttajaa osallistui kurssiin.

16.06.2010

Vierailu Omaniin

 

Helsingin ju-jutsuklubi ja Omanin pääkaupunki Muscat tiivistävät kamppailulajien välistä yhteistyötä. Omanin Olympiakomitea ja Sheikki Alid Al Shanfari kutsui Ju-jutsuklubin Auvo Niinikedon ja Taymor Farsimadan Muscatiin ja vierailu toteutettiin 7-10.6. Lämpöäkin oli riittävästi, mittarin näyttäessä Muscatissa + 45 c. Vierailun aikana sovittiin valmennus - ja kilpailuyhteistyön kehittämisestä ja on varsin todennäköistä, että jo ensitalvena ju-jutsuklubin valmentajia ja kilpailijoita tulee vierailemaan Omanissa.


16.06.2010

Lukkopainikilpailu Kuopiossa

 

Helsingin ju-jutsuklubin Tuomas Kuronen osallistui 12.6. Kuopiossa pidettyyn kansalliseen lukkopainikilpailuun. Kuronen otteli hienosti, voittaen kaksi vastustajaa, mutta hävisi niukasti finaaliottelun, saavuttaen  hienosti hopeaa

16.06.2010

Norjan kesäleiri

 

Ju-jutsuklubin delegaatio osallistui 4 - 6.6. Norjan kesäleirille. Leiri pidettiin Kristianstadin kaupungissa. Leirin pääkouluttajat olivat R Morris Englanti ja A Niiniketo Suomi. Leirin järjesti, ju-jutsuklubillakin vieraillut Norjan päävalmentaja Anders Blomberg. Niinikedon lisäksi leirille osallistui ju-jutsuklubilta K Tenhunen, S Raassina ja T Leikola. Harjoitushalli sijaitsi Krisitanstadin puistomaisessa urheilukeskuksessa. Kun leiriä vielä sattui suosimaan kaunis sää voitiin osa harjoituksista pitää ulkona.

16.06.2010

Brasilialaisen ju-jutsun MM

 

Brassi ju-jutsun mm-kilpailut käytiin Long Beatchilla Kaliforniassa 3 - 6.6. ju-jutsuklubista kisoihin osallistui Janne Autio ja Jukka Korpelainen. Korpelainen, joka kilpaili sarjassa -82,3 kg hävisi ensimmäisen ottelunsa ja putosi jatkosta. Autio otteli hienosti voittaen neljä ensimmäistä otteluaan, joukossa Brasilian ja Pan Amerikan mestarit, mutta hävisi viidennen ottelunsa sarjan voittajalle.

03.06.2010

Eestin kevätleiri

 
Eestin kevätleiri pidettiin 29.5.2010 Eestin sisäasianministeriön poliisikoulun tiloissa. Leirin pääohjaaja oli Shihan Kimmo Tenhunen 6 dan ja häntä avusti Sensei Timo Mynttinen 3.dan. Leirin puitteet olivat hienot ja järjestelyt olivat kaikin puolin onnistuneet.

28.05.2010

Brasilialaisen ju-jutsun SM

 

Brasilialaisen ju-jutsun Suomen mestaruudet vuodelle 2010 ratkottiin Turussa 22-23.5. Kisoihin osallistui lähes 300 Brassijujutsukaa, joista 32 oli Helsingin ju-jutsuklubilta. Ju-jutsuklubilaiset menestyivät kisoissa hienosti.
Mitaleita tuli seuraavasti.
KULTAA :Teresa Tuominen, Tuomas Matilainen, Hannu Karjalainen, Jukka Korpelainen, Janne Autio.
HOPEAA: Toni Myllylä, Markus Pettinen, Janne Autio (avoin luokka)
PRONSSIA : Tero Grönlund, Joni Koski, Tommi Hovi, Iiro Kampman, Alari Arola, Tuomas Turunen.

18.05.2010

Vapaaottelun SM 2010

 

Vapaaottelun Suomen mestaruuksista kilpailtiin Espoossa 15-16.5.2010.
Ju-jutsuklubilta kisoihin osallistu Kaksi ottelijaa, Johanna Ruponen (naiset 56.3 kg)  ja Tuomas Matilainen (83,9 kg). Johanna saavutti pronssia ja Tuomas kärsi finaaliottelussa tappion ja saavutti hienosti hopeaa.

17.05.2010

Juniori SM 2010

 

Juniori ju-jutsun sm kilpailut oteltiin lauantaina 15.5. Salon urheilutalossa. Kilpailuihin osallistui ennätysmäärä ottelijoita kaikkialta Suomesta. Kilpailijat jakautuivat lapsiin (7-13v.) ja junioreihin (14-16v).

Ju-jutsuklubilta lähti kisoihin 30 ottelijaa. Koska ottelijoita oli näin suuri määrä, vuokrattiin kisajoukkueelle oma bussi.  Joukkueen huoltajina toimivat Andreas Agopov ja Juha Koikkalainen, Agopov toimi myös joukkueen johtajana. Ju-jutsuklubin mitalistit: Kultaa: Julia Koikkalainen, Julius Järvensivu ja Ilari Oras. Hopeaa: Ilmari Korpinen, Arman Shapouri ja Miika Ojanen. Pronssia: Tuukka Pentinsaari ja Santeri Karpelin. Tarkemmat tulokset löytyvät osoitteesta: www.hokutoryu.com.

11.05.2010

Lukkopainin SM

 

Lukkopainin SM-kisat käytiin Jyväskylässä 9.5. Ju-jutsuklubin Jonna Konivuoro voitti kultaa.  Jukka Korpelainen ja Hannu Karjalainen savuttivat hopeaa.


10.05.2010

Turun junnuleiri

 

Turun ju-jutsuseura järjesti valtakunnallisen junnuleirin 24-25.4.2010. Leiri pidettiin Turun ju-jutsuseuran dojolla, jossa leiriläiset myös majoittuivat. Ohjelmassa oli saliharjoittelun lisäksi myös käynti kylpylähotelli Karibiassa. Leirin pääkouluttaja oli Kai Julin 3 dan. Leirin harjoituksissa perehdyttiin junioreiden ottelutekniikkaan. Ju-jutsuklubilta leiriin osallistui useita kymmeniä junnuja.

26.04.2010

BJJ joukkue SM

 

Helsingin ju-jutsuklubin Brassiju-jutsukat pärjäsivät hienosti Riihimäellä 10-11.4.2010 pidetyissä lajin joukkue sm-kisoissa. Klubilta osallistui kisoihin kaikkiaan viisi joukkuetta ja tulosta syntyi seuraavasti: miesten elite-joukkue voitti kultaa, sinivöisten joukkue kultaa ja hopeaa ja aloittelijoiden joukkue pronssia. Naisten avoin joukkue saavutti hopeaa.

11.04.2010

Pääsiäisleiri

 

Hokutoryu ju-jutsun perinteinen pääsiäisleiri pidettiin Turussa, Turun ju-jutsuseuran dojolla. Leirille osallistui suuri joukko ju-jutsuklubin jäseniä. Kuluttajina leirillä olivat kotimaisten kouluttajien lisäksi saksalainen Oliver Gugel 6 dan ja portugalilainen Helder Nunes 6 dan.

11.04.2010

Ju-jutsuklubille uusia dan-arvoja

 
Pääsiäisleirillä suoritettiin myös dan-arvojen korotuksia. Ju-jutsuklubin Andreas Agopov ja Timo Mynttinen suorittivat menestyksellisesti nyt 3 danit.
11.04.2010

Ohjaajakurssi

 
Pääsiäisleirin yhteydessä pidettyyn seuraohjaajakurssiin osallistui 12 Helsingin ju-jutsuklubin ohjaajaa. Kouluttajina toimivat Risto Väntär ja Kimmo Tenhunen. Kurssilla perehdyttiin harjoituksen mm. suunnitteluun. Ohjelmassa oli käytännön harjoituksia, ryhmätöitä sekä luentoja.
31.03.2010

Jujutsu SM 2010

 

Ensimmäiset Hokutoryu-säännöillä käydyt SM-kisojen finaaliottelut oteltiin Lauantaina 27.3. Töölön kisahallissa. Alkuottelut aloitettiin jo aamulla Helsingin ju-jutsuklubin salilla. Kilpailut käytiin kuudessa miesten ja kolmessa naisten sarjassa. Ju-jutsuklubi oli ylivoimaisesti kisojen paras seura voittaen neljä mestaruutta, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Kaikki ju-jutsuklubilaiset kilpailijat osoittivat olevansa taistelijoita ja ottelivat hyvin, myös alkuotteluissa karsiutuneet. Kisojen järjestäjä oli Suomen karateliitto, mutta käytännön järjestelyistä vastasi ju-jutsuklubin tehokas toimitsijajoukko.

Ju-jutsuklubin mitalistit. Kultaa: Johanna Ruponen, Teresa Tuominen, Jari Laine, Jasse Junkkari. Hopeaa: Nina Skåtar, Riku Liljeström ja pronssia: Jaana Mero, Juha Kärnä ja Jarkko Tikka.
Kaikki mitalistit löytyvät: www.hokutoryu.com

31.03.2010

Kickboxing Helsinki Open

 

Lauantaina 27.3.2010 oteltiin kickboxingin Helsinki Open.  Ju-jutsuklubilta osallistui neljä ottelijaa. Johanna Småros ja Juho Kumpulainen kärsivät otteluissaan pistetappiot.  Juha Hulmi ja Tuomas Leminen ottivat kovat ottelut ja voittivat sarjansa.


11.03.2010

Niiniketo ja Tenhunen Norjassa

 

Bergeniläinen ju-jutsuklub Bushido ja Helsingin ju-jutsuklubi  tiivistävät kanssakäymistään. Soke A Niiniketo ja Shihan Kimmo Tenhunen Vierailivat 19-21.3. Bergenissä ohjaamassa ju-jutsuleirin, leirin organisoinnista vastasi paikallinen, Suomessakin vieraillut ju-jutsumestari Ottar Vassenden. Tarkoitus on saada seurojemme välille tiivis Hokutoryupohjainen harjoittelu- ja kilpailuyhteistyö.

11.03.2010

Ottelluvalmennusleiri

 

Lauantaina 6.3. pidettiin Helsingin ju-jutsuklibin salilla valmennusleiri Hokutoryu-ottelijoille. Leiriin osallistui lähes 50 kilpailuihin valmistautuvaa ju-jutsukaa. Leirin ohjasi Sensei Kai Julin 3 dan. Harjoituksissa perehdyttiin pysty- ja mattokamppailuun, sekä maahan vienteihin. Lisäksi Sensei Julin luennoi sääntöjen tulkinnasta. Päivään sisältyi kolme 1,5 tunnin mittaista harjoitusta.

10.03.2010

Ju-jutsuleiri Siperiassa

 

Siperiassa järjestetään vuosittain suuri ju-jutsuleiri, leiripaikka vaihtuu vuosittain. Paikan vaihto ei ole mikään yksinkertainen asia, sillä kysymys on hieman Eurooppaa suuremmasta alueesta. Tämänvuotinen ju-jutsuleiri pidettiin Amurin alueella, Blagoveshchenskin kaupungissa. Pakkastakin oli riittävästi, päivällä -20 c ja yöaikaan tuplasti enemmän. Kaupunki on Amurjoen varrella, joki on rajajoki, jonka toisella puolella on kiinan Matshuria. Siperiassa kaikki on suurta, Amurin autonominen alue on pinta-alaltaan hieman ranskaa suurempi. Leirin pääkouluttajaksi oli kutsuttu Soke A Niiniketo 9 Dan, muut kouluttajat olivat Venäjän päävalmentaja Georgy Kukoverov ja Siperian ju-jutsun johtaja Oleg Pankratov. Leiri ja Soke Niiniketo saivat paljon huomiota paikallisissa tiedotusvälineissä, useat lehdet ja peräti kuusi televisiokanavaa uutisoivat leirin ja Soke Niinikedon haastattelut. Leiriin osallistui useita satoja ju-jutsukoita, sekä rajavartioston ja tullin erikoisjoukkoja, mukana oli myös toista sataa junioria. Siperialaiset ju-jutsukat ovat muiden venäläisten ju-jutsukoiden tavoin hyvin kilpailupainotteisia. Ju-jutsun lisäksi he kilpailevat erilaisissa vapaaottelukisoissa, sekä potkunyrkkeilyssä, 5-9 vuoden ikäiset ju-jutsun lisäksi Kyokushin Karatessa.

01.03.2010

Dan-leiri

 

Shihan Risto Väntär 7 dan ohjasi ruskeille ja mustille vöille tarkoitetun Dan -kokeeseen valmistavan leirin 27.2. Leiri pidettiin Helsingin ju-jutsuklubin dojolla. Leiriin osallistui reilut 40 eriasteisiin Dan-kokeisiin valmistautuvaa ju-jutsukaa.

19.02.2010

Koululaistreenit

 

Helsingin ju-jutsuklubin ohjaajat vierailevat pääkaupunkiseudun kouluissa vetämässä esittelytreenejä ja kertomassa ju-jutsuklubin toiminnasta.
Sensei Teresa Tuominen oli 17.2. Ruotsinkielisen yläasteen, Botby Högstadieskolanin tapahtumaillassa, jossa hän ohjasi kolmelle ryhmälle kullekin tunnin mittaiset harjoitukset, kertoi Hokutoryu ju-jutsusta ja esitti Hokutoryu demo-videon. Nuorten innostus oli suuri, jolloin myös opettajien taholta tuli tiedusteluja, onko mahdollista järjestää joskus ju-jutsupainotteisia liikuntatunteja ju-jutsuklubin omalla salilla.

19.02.2010

Junnujen jäsentenväliset

 

Helsingin ju-jutsukubin junnujen (7 – 13 v) jäsentenväliset  ju-jutsukilpailut, Hokutoryu-säännöin, oteltiin Sunnuntaina 14.2. Ottelut käytiin ju-jutsuklubin salilla Kaapelitehtaalla.  Peräti 42 klubin tulevaisuuden lupausta osallistui kisaan.  Tatamilla oli yritystä ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, kuten aina junnukisoissa. Vanhemmat ja ystävät kannustivat ja tuomarit löysivät oikeat voittajat.
Kilpailujen johtajan Andreas Agopovin mukaan otteluiden taso oli yllättävän hyvä. Agopovin mukaan nyt alkaa valmistautuminen Junnujen SM-kisoihin, jotka pidetään 15.5. Salon urheilutalolla

Tulokset

Sarja alle 33kg
1. Santeri Karppelin
2. Riku Kilpeläinen
3. Olivia Kare

Sarja alle 45kg
1. Nooa Tapio
2. Hugo Grön 
3. Philippe Sobolev

Sarja yli 50kg
1. Julius Järvensivu
2. Daryush Farsimada
3. Elmeri Partanen/Jenna Helminen

Sarja alle 37kg
1. Kim Nyberg
2. Jaakko Pentinsaari
3. Janne Helminen

Sarja alle 50kg
1. Ilmari Korpinen
2. Nemo Hallamäki
3. Matias Paersch



Taisteljian palkinto Jenna Helminen

10.02.2010

Saliin desifiointilaite

Ju-jutsuklubin saliin asennettiin nykyaikaiseen huipputekniikkaan perustuvat bakteerien tuhoajat. Kaikissa tiloissa, joissa suuri joukko ihmisiä liikkuu paljain jaloin, on riski saada bakteeripohjainen sieni-infektio. Brozone-nimisten laitteiden bakteereita ja homeitiöitä tuhoava vaikutus perustuu fotoplasma-tekniikkaan. On todettu, että tällä tekniikalla salissa ja tatamin pinnalla olevat bakteerit tuhoutuvat. Laite ei aiheuta mitään vaaraa salissa harjoitteleville.
04.02.2010

Autio ja Rouvali EM-voittajia

Helsingin ju-jutsuklubin Janne Autio ja Mikko Rouvali voittivat Euroopan mestaruudet Brasilialaisen ju-jutsun EM-kisoissa Lissabonissa 29-31.1.2009. Autio osallistui myös avoimeen sarjaan jossa hän saavutti hopeaa.

04.02.2010

Vyötekniikkaleiri 2010

Helsingin ju-jutsuklubi ja Tampereen ju-jutsukoulu järjestivät 30-31.1. vyötekniikkaleirin Tampereen Nääshallissa. Leiriin ja leirin yhteydessä pidettyihin vyökokeisiin osallistui runsaslukuinen joukko ju-jutsuklubin värivöisiä ju-jutsukoita. Varsinaisella leirillä harjoiteltiin vain vyötekniikoita, ylimääräisenä harjoituksena oli kilpailijoille suunnattu otteluharjoitus, jossa oli tarkoitus antaa ideoita tulevia SM-kisoja varten.

27.01.2010

Vierailu Israeliin

Soke A.Niiniketo 9 Dan ja Shihan R.Väntär 7 Dan osallistuivat 12-14.1.2010. Tel Avivissa Israelin ju-jitsuliiton järjestämään ju-jutsuleiriin. Soke Niiniketo oli tapahtuman pääkouluttaja. Leirin johtajana toimi Israelin ju-jutsun johtaja ja pääkouluttaja Shihan Amir Barnea 7 Dan. Osallistujia oli leirillä n. 150.

22.01.2010

Brasilialaista valmennusoppia

Kuvissa Alex Monsalve ja Michael Langhi

Helsingin ju-jutsuklubilla valmentaa tammikuun ajan kaksi Brasilialaista huippuvalmentajaa: ammattivalmentaja Alex Monsalve ja sarjansa maailmanmestari Lucas Lepri. Harjoituksia on kaikille kilparyhmäläisille, parhaimmillaan jopa kahdesti päivässä. Erityisen huomion kohteena on kuitenkin meidän EM-kisoihin valitut kilpailijamme. Kilpailut pidetään Tammikuun lopussa Lissabonissa. Maailmanmestari Lucas Leprin rooli täällä on ennenkaikkea sparrata meidän kisaedustajiemme kanssa.
Helmikuun ajaksi saapuu jälleen valmentaja Brasiliasta, Michael Langhi, hän on viime vuosina voittanut kaiken mihin on osallistunut, mm. seuraavat kisat: Maailmanmestaruus, European Open, Abu Dhabi pro, Pan American Championships, ym. Huippuottelijana hän valmentamisen ohella myös sparraa meidän kilpailijoita.

15.01.2010

Suuri budonäytös

Helsingin ju-jutsuklubi aloitti kevätkautensa perinteiseen tapaan, ju-jutsuklubin eri lajien suurella budonäytöksellä. Mukana olivat Hokutoryu ju-jutsu, Kickboxing, Kyokushin Karate, Brasilialainen ju-jutsu, Lukkopaini ja Thaiboxing. Tapahtuma oli samalla myös uusien peruskurssien esittely- ja ilmoittautumistilaisuus. Tämän tasoinen, yhden seuran järjestämä näytös on maailmanlaajuisestikin harvinaisuus. Jokaisessa lajissa oli mukana alansa kansallisia tai kansainvälisiä huippuja.
Näytöstä seurasi salin täyteinen yleisö, eli lähes 300 henkeä. Mahdollisuutta ilmoittautua peruskursseille käytettiin ahkerasti ja lähes kaikki kurssiryhmät täyttyivät.

28.11.2009

Vierailu Eestin syysleirille

Ju-jutsuklubin ohjaajat tekivät lauantaina 21.11. vierailumatkan Eestin ju-jutsun syysleirille. Leiri pidettiin Tallinnassa, sisäministeriön dojolla. Senseit Pasi Virta ja Andreas Agopov ohjasivat myös leirillä harjoituksia, joukkueen johtajana oli Soke Niiniketo. Vierailu oli samalla tutustumismatka Eestin ehkä tasokkaimpaan budoharjoituspaikkaan. Dojo sijaitsee sisäministeriön suljetulla alueella ja on päivisin Poliisin ja rajavartioston käytössä. Koulun opettajista ja oppilaista monet harjoittelevat ju-jutsua, joten yhteistoiminta siviiliseurojen kanssa on luonnollista.

28.11.2009

Brasilialaisen ju-jutsun Finnish Open 2009

Helsingin Ju-jutsuklubin Brassiju-jutsukat ottivat jälleen Finnish Openin parhaan seuran palkinnon Kaapelitehtaalle. Flunssa kaatoi monta meidän hyvää ottelijaa, mutta pienemmälläkin joukkueella saavutettiin mahtava tulos. Ju-jutsuklubin "tähti" oli Janne Autio: hän voitti oman sarjansa, jossa hän kukisti mm. brasilialaisen mustan vyön Fransisco Juniorin. Lisäksi hän osallistui myös Elite-luokan avoimeen sarjaan jossa otti hienosti hopeaa, hän hävisi finaalin niukasti kaksinkertaiselle maailmanmestarille Brasilian Luciano Peixolle.
Ju-jutsuklubin mitalistit :
KULTAA. Hannu Karjalainen, Janne Autio, Valtteri Serimaa, Markus Pettinen, Risto Vesanto
HOPEAA. Tuomas Turunen ja Janne Autio (avoin)

16.11.2009

Akrobatiatreenit

Tung Buin ohjaamat akrobatia- ja kehonhallintatreenit ovat lauantaisin omalla salilla. Tung Bui omaa kamppailulajitaustan, hänellä on musta vyö Karatessa ja lisäksi hän on harjoitellut myös kiinalaisia taistelulajeja. Lajitaustastaan johtuen hänellä on taito oikealla tavalla yhdistää akrobatia ja taistelutaidot. Hän on pidetty, hyvä ja arvostettu opettaja.

16.11.2009

Kärnä voitti

Juha Kärnä voitti vastustajansa Turun kansallisissa kickboxing- kilpailuissa. Ottelu käytiin light contact -luokassa. Kärnä voitti vastustajansa Turun kontaktikarateseuran Marko Pyykön kaikin tuomariäänin.

11.11.2009

Lukkopainin salikisat

Lauantaina 7.11. pidettiin HJJK:n salilla lukkopainikilpailut aloittelijoille. Kilpailuun osallistui 32 innokasta aloittelevaa lukkopainijaa ja yleisöäkin oli salin täydeltä. Ottelut olivat yllättävän hyvätasoisia ottaen huomioon, että kysymyksessä oli aloittelijoille tarkoitetut kilpailut. Ju-jutsuklubi toimi kisojen järjestäjänä ja meidän monitoimiosaaja Juuso Harma kilpailun johtajana.
Tulokset löytyvät Alliancen sivuilta.

11.11.2009

Syysleiri 2009

Perinteinen Hokutoryu ju-jutsun syysleiri pidettiin Salossa.  Eri vyöryhmissä harjoittelevia ju-jutsuklubilaisia osallistui leirille paljon. Salon Zanshinkan ry ja seuran päävalmentaja Kimmo Nurkse onnistuivat järjestelyissään loistavasti. Leirin kouluttajat olivat huippuluokkaa. Leirin pääkouluttajaksi saatiin maailman ehkä tunnetuin ju-jutsun opettaja, englantilainen Soke R.Morris 10 dan. Muita kouluttajia oli Gynther Painter Itävallasta, Anders Blomberg ja Ottar Vassenden Norjasta ja veitsitaisteluspesialisti Sergei Kotenko Latviasta. Kyokushin Karaten mestari Jyri Hokkinen ohjasi kovatasoiset lyönti-potkuharjoitukset mustille vöille. Luonnollisesti ohjaamassa olivat myös kotimaiset Hokutoryun huiput. Leirillä oli mukana myös junioreita, joista valtaosa Helsingin ju-Jutsuklubilta. Junioriharjoitukset ohjasi Norjan Ottar Vassenden, ja häntä avustivat Andreas Agopov ja Teresa Tuominen.
Leiripaikkana oli Salon urheilutalo, joka on leiripaikkana huippuluokkaa, se on kohtuullisen matkan päässä hotelleista, tilaa oli riittävästi ja tatamilla jopa majoitusmahdollisuus. Salon Zanshinkan piti kanttiinia ja Turun Kamppailuvaruste varustemyymälää.

Juha Kärnä voitti

Leirin yhteydessä käytiin myös Hokutoryu -ottelut.
Otteluiden parasta työskentelyä esitti Helsingin Ju-jutsuklubin Juha Kärnä, joka voitti hyvätasoisessa ottelussa vahvan jyväskyläläisen Ville Parviaisen käsilukolla 2.erässä
Toinen Ju-jutsuklubin ottelijoista,Timo Purmonen kärsi niukan ja eräiden mielestä jopa kyseenalaisen tappion Punkaharjun Jonipekka Korhoselle tuomariäänin 2-1.

26.10.2009

Vlado Schmidt 80v.

Ju-jutsuklubista osallistui A.Niinikedon johdolla delegaatio Unkarin Balatonmariafyrossa  23-25.10.  järjestettyyn Soke Vlado Schmidtin 80v. juhlaleiriin. Pirteä päivänsankari ohjasi itse useat harjoitukset. Leirillä oli useita kansainvälisiä huippukouluttajia, kaikki pääosin keskieurooppalaisia. Pohjoismaista kouluttajaosaamista edustivat Soke A.Niiniketo 9 dan ja Shihan R.Väntär 7 dan Suomesta. Ohjelmassa oli myöskin juhlaillallinen, jonka yhteydessä suomalaiset lahjoittivat Soke Schmidtille suomalaisen puukon.

21.10.2009

Korpelainen ja Autio mitaleilla

Helsingin Ju-jutsuklubin Jukka Korpelainen ja Janne Autio saavuttivat hopeaa Tukholmassa 17-18.10. käydyssä BJJ:n Scandinavian Open -kisassa. Autio osallistui myös avoimeen sarjaan jossa hän kartutti mitalitiliään saavuttamalla pronssia.
Kisa oli erittäin kovatasoinen, sen arvioitiin olevan EM-kisojen jälkeen kovatasoisin BJJ-turnajainen Euroopassa.

15.9.2009

Lukkopainin SM-kilpailut 2009

Helsingin Ju-jutsuklubin lukkopainijat pärjäsivät hienosti lajin SM-kisoissa Turussa  12-13.9.
Ju-jutsuklubi palkittiin kisojen parhaana seurana.
Mitalistit :
Jonna Konivuori        naiset + 60 kg.      Kultaa
Markus Pettinen        miehet + 100 kg.    Kultaa
Jukka Korpelainen    miehet -76 kg.        Hopeaa
Juha Natunen           miehet  -91 kg.       Hopeaa
Janne Autio              miehet  -83 kg.       Pronssia

7.9.2009

Otteluleiri 5.9.2009

Hokutoryu-kilpailijoille ja valmentajille suunnattu otteluleiri 5.9.  Helsingin ju-jutsuklubin salilla keräsi salin täyteisen harrastajajoukon.
Päivässä oli kolmet puolentoista tunnin mittaiset harjoitukset, jotka kaikki olivat hikisiä ja raskaita. Ensimmäisen harjoituksen ohjasi Kyokushin opettaja Jyri Hokkinen, joka ammattimiehen ottein keskittyi pystyotteluosuuteen. Toisesta harjoituksesta vastasi Sensei Andreas Agopov. Hän keskittyi mattokamppailuun pääpainon ollessa mattoon vienneissä ja matosta pois pääsemisessä. Kolmas harjoitus oli otteluharjoitus, jossa oteltiin harjoitusotteluita erityyppisten vastustajien kanssa. Tämän harjoituksen ohjasivat Soke Niiniketo ja Sensei Julin.
Leiristä saadun palautteen mukaan tapahtuma oli hyödyllinen ja antoi hyviä eväitä tuleviin otteluihin.

30.8.2009

Ju-jutsuklubin suuri budonäytös 23.8.2009


kuvat Iina Silén
Ju-jutsuklubin jo perinteiseksi muodostunut  syys- ja kevätkausien alussa järjestämä Suuri Budonäytös keräsi tälläkin kertaa valtavan yleisömäärän, kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet saliin.

kuvat Iina Silén
Näytöksessä esiintyivät kaikki Ju-jutsuklubilla harjoiteltavat lajit ja esitykset olivat huipputasoa, kuten ju-jutsuklubilaisten esitykset aina.

kuvat Iina Silén

Näytöksen jälkeen oli halukkailla mahdollisuus ilmoittautua alkaville peruskursseille ja tätä mahdollisuutta myös moni käytti.

24.8.2009

BJJ- ja lukkopainiseminaari 31.8-27.9. 2009

Helsingin ju-jutsuklubille saapuu syyskuussa BJJ- ja lukkopainiseminaareja ohjaamaan kaksi merkittävää brasilialaista valmentajaa. Syyskuun ensimmäiset kaksi viikkoa harjoituksia ohjaa huippuvalmentaja Alex Monsalve ja seuraavat kaksi viikkoa sarjansa maailman ykkönen, Michael Langhi.
Korkeatasoiset valmentajavierailut auttavat Helsingin Ju-jutsuklubia säilyttämään asemansa maan menestyksekkäimpänä  Brassiju-jutsuseurana. Valmentamisen lisäksi he myös ”sparraavat” meidän huippukilpailijoidemme kanssa ja tämä antaa arvokasta ottelutuntumaa, sillä esim. Langhia kovempia vastustajia ei maailmalta löydy.

10.8.2009

Unkarin kesäleiri 2009

Unkarin kesäleiri pidettiin 27-31.7. Leiri oli perinteiseen tapaan Balaton-järven loma- ja urheilukeskuksessa. Balaton-järvi, jota kutsutaan myös Unkarin mereksi on unkarilaisten suosituin lomanviettokohde. Puitteet siellä niin harjoitteluun kuin lomailuunkin ovat hyvät. Ohjaajat leirillä ovat aina Euroopan huipputasoa, nytkin paikalla oli mm Soket Vlado Schmidt ja G.S.Bertoletti. Myös Soke Niinikedon piti ohjata leirillä, mutta sikaflunssa esti ohjaamisen. Onneksi Senseit Mantere ja Lehtonen olivat terveenä paikalla ja vastasivat Hokutoryun ohjausosuudesta. Suomesta leirille osallistui Helsingin ju-jutsuklubin ja Tampereen ju-jutsukoulun ju-jutsukoita.

6.8.2009

Eestin kesäleiri 2009

Eestin ju-jutsun kesäleiri pidettiin Tarton lähettyvillä, Elva-nimisessä kylässä. Leirin järjestelyistä vastannut Eestin ju-jutsun ”puuhamies” Hannes Kunart oli onnistunut tehtävässään. Puitteet olivat loistavat: hyvä sali, uimaranta ja laadukkaat majoitukset kauniin luonnon ympäröimässä hotellissa.
Leirin kouluttajina olivat Shihan Risto Väntär 7 dan, Georgy Kukoverov 7 dan (judo) Venäjä ja  D. Popov 4 dan Venäjä, sekä Hannes Kunart 2 dan Eesti.
Harjoittelun pääpaino oli kilpatekniikoissa, mutta oli siellä muutakin, kuten leireillä aina.  Shihan Väntär ohjasi mm poliisi-/turvamiesju-jutsua.

5.8.2009

Ruotsin kesäleiri 2009

Ruotsin ju-jutsun kesäleiri pidettiin 24-26.7. eteläruotsalaisessa Lundin kaupungissa. Leirin pääkouluttajana oli itse Soke R Morris 10 dan. muut kouluttajat olivat Helsingin ju-jutsuklubin Soke A Niiniketo 9 dan ja Shihan K Tenhunen 6 dan, lisäksi paikalla oli kouluttajia Norjasta, Portugalista, Saksasta, Venäjältä ja luonnollisesti myös Ruotsista.
Leirillä ei harjoiteltu tatamilla, vaan ulkona nurmikentällä. Ulkoharjoittelu on kesällä, jos on vielä hyvä ja aurinkoinen sää, erittäin miellyttävää, mutta se on myös ju-jutsugin tuho, ruohovihreä ei lähde ju-jutsugista pesemälläkään. Eräitä ju-jutsuklubin vihreitä vöitä osallistui leiriin ja he totesivat, että edessä on uuden puvun hankkiminen.

1.7.2009

Jonna Konivuorelle MM-hopeaa

Helsingin ju-jutsuklubin Jonna Konivuoren arvokisamitaliketju sai jatkoa kun hän saavutti toistamiseen hopeaa Brassiju-jutsun MM-kisoissa Los Angelesissa 4 - 7. 6. Hän kilpaili avoimessa luokassa. Tie hopeamitaliin oli pitkä, finaali amerikkalaista Kay Stephensonia vastaan oli hänen viides ottelunsa näissä kisoissa. Ottelu oli äärimmäisen tasainen, varsinainen ottelu päättyi tasapisteisiin, mutta tuomariäänestyksellä amerikkalaisesta saatiin voittaja ja maailmanmestari.
Myös ju-jutsuklubin Jukka Korpelainen oli kisoissa mukana, hän voitti useita otteluita, mutta valitettavasti karsiutui ennen finaaleja.

22.6.2009

Norjan kesäleiri

Kimmo Tenhunen oli ohjaajana Norjan kesäleirillä  12-14.6. Norjan Fredrikstadissa. Paikalla oli noin 300 innokasta harjoittelijaa. Pääkouluttajana oli itse Soke R. Morris 10 dan.  Järjestelyistä vastasi Suomessakin vieraillut Anders Blomberg.

16.6.2009

Kesäleiri 2009

Hokutoryu ju-jutsun kesäleiri pidettiin 5-7.6. Raumalla. Leirin vierailevana kouluttajana oli ensimmäistä kertaa suomessa vieraillut Intian Dev Anand 7 dan, muut kouluttajat olivat suomalaisia Hokutoryukouluttajia.  Leiriin osallistui suuri määrä eritasoisia Helsingin Ju-jutsuklubin ju-jutsukoita. Harjoittelun ohessa leirillä oli myös valmentaja- ja tuomarikoulutusta, vyökokeita sekä Hokutoryu-ottelut.
Leirin jälkeen Shihan Anand vieraili Helsingin Ju-jutsuklubin salilla parin päivän ajan.


UUSI MUSTAVYÖ


Helsingin Ju-jutsuklubin Jussi Hirvonen suoritti kesäleirin yhteydessä pidetyssä dan-koetilaisuudessa kaikkien aikojen nuorimpana (18v.) Hokutoryu Ju-jutsun 1 danin.  Jussi joutui, kuten dan-kokelaat aina, kokeessaan hyvin tiukalle. Tekniikkatestin lisäksi kokelaat ottelevat täyskontaktisäännöillä  useita peräkkäisiä otteluita mustavöisiä vastustajia vastaan.
Jussi Hirvonen on toisen polven ju-jutsuka. Hän oli käynyt ensimmäisen kerran salilla jo ennen kuin oli oppinut kävelemään ja säännöllisen harjoittelun junnuryhmässä hän aloitti seitsemänvuotiaana Sensei Andreas Agopovin oppilaana.

TUOMARIKOULUTUSTA

Kesäleirin yhteydessä oli myös tuomarikoulutusta. Koulutuksessa perehdyttiin Hokutoryu-ottelun sääntöihin, sekä otteluiden tuomitsemiseen. Kouluttajana oli WFJ-liiton tuomari- ja sääntövaliokunnan puheenjohtaja Sensei Jari Nieminen. Koulutuksen perusteella Sensei Nieminen tulee myöntämään eritasoisia tuomarilisenssejä. Koulutukseen osallistui 14 Helsingin Ju-jutsuklubin tuomarikokelasta. Lisenssin saaneiden nimet julkaistaan myöhemmin kesällä.


LAINE JA VESANTO VOITTIVAT


Kesäleirin yhteydessä 6.6. oli kansalliset hokutoryu-ottelut.  Ju-jutsuklubin Jari Laine voitti mustien vöiden kovatasoisessa kamppailussa Tampereen Ju-jutsukoulun Tero Malisen pistein 3-0.
Toinen ju-jutsuklubilainen Risto Vesanto voitti rajun taistelun päätteeksi Punkaharjun väkivahvan Mika Sistosen käsilukolla 2. erässä.

1.6.2009

Ju-jutsuklubin valmentajia Iranissa

Iranin Taistelutaitojen liitto järjesti kansainvälisen Hokutoryu ju-jutsuleirin 20-23.5. Teheranin Shahid Kabacanian Stadiumilla. Leirin pääkouluttaja oli Soke Auvo Niiniketo 9 dan ja toisena kouluttajan Shihan Risto Väntär 7 dan. Mukaan oli kutsuttu myöskin Helsingin ju-jutsuklubin Taymor Farsimadan ja Sensei Teresa Tuominen. Teresa Tuominen vastasi leirin naisten harjoitusten ohjaamisesta. Iranissa miehet ja naiset eivät saa harjoitella yhdessä ja tämänkaltaisissa tapahtumissa tulee naisilla olla naispuolinen ohjaaja. Leiriin osallistui useita satoja Iranilaisia Hokutoryun harrastajia, joista naisia 130. Leiri herätti Iranissa mielenkiintoa myös tiedotusvälineissä ja paikalla oli useita lehtiä ja televisio.

1.6.2009

Hokkista arvostetaan maailmalla

Helsingin Ju-jutsuklubin Kyokushin karatevalmentaja Jyri Hokkinen osallistui Kiovassa 22-24.5 EM-kisojen yhteydessä olleeseen tuomarikoulutukseen. Hokkinen onnistui koulutuksessa ilmeisen hyvin, koska hänet komennettiin välittömästi yhdeksi EM-kisojen tuomareista, hän tuomitsi otteluita sekä murskausta.
Samassa yhteydessä oli myös Kyokushin Karaten Euroopan liiton (EKKO) kokous, jossa Hokkinen nimettiin virallisesti lajin Suomen edustajaksi (Country presentative).

1.6.2009

Brasilialaisen Ju-jutsun SM 2009

Helsingin Ju-jutsuklubi järjesti tämänvuotiset bjj:n SM-kilpailut Helsingin Urheilutalolla 23-24.5. Kilpailuihin osallistui 262 kovatasoista ottelijaa.
Ju-jutsuklubin menestys oli mahtava
Ju-jutsuklubi oli tyly isäntä, sillä klubin ottelijat hallitsivat SM-tatamia. Seura saalisti peräti yhdeksän kultaista, kolme hopeista ja viisi pronssista mitalia. Meidän ja koko kisojen ”tähti” oli Janne Autio joka voitti sekä oman painoluokkansa että avoimen sarjan kultaa. Avoimen finaaliottelussa Autio kohtasi Tampereen kokeneen ja aiempina vuosina ylivoimaisesti tatameja hallinneen Marko Helenin. Vanha mestari koki selvän tappion ja Autio otti arvokkaan voiton.

Ju-jutsuklubin mitalistit:

Paras seura:
HJJK

Kultaa:
Nina Skåtar
Janne Autio oma sarja ja avoin
Jukka Korpelainen
Jonna Konivuori
Samuli Leppänen
Tony Myllylä
Risto Vesanto
Risto Jokela
Hopeaa:
Ulla Kaasalainen
Jukka Korpelainen
Markus Pettinen

Pronssia:
Samuli Leppänen
Risto Vesanto
Samuli Sjögren
Tuomas Matilainen
Harri Manninen

28.5.2009

Jäsentenväliset junnukisat


Helsingin ju-jutsuklubin jäsentenväliset ju-jutsun juniorikilpailut pidettiin sunnuntaina 24.5.2009. Kilpailuihin osallistuivat 7-13-vuotiaat vyöarvosta riippumatta. Tytöt ja pojat ottelivat yhteisissä sarjoissa.

Kilpailut olivat todellinen menestys. Ottelijoita oli todella paljon (46) ja yleisöä sali täynnä. Vanhemmat, sisarukset ja toiset juniorit kannustivat omiaan hienosti. Huoltajat laativat ottelustrategiat ja ohjasivat suojattejaan sekä lohduttivat tappion hetkellä.

Ottelut käytiin uusilla kansainvälisillä Hokutoryu Fighting System -säännöillä, joista käytössä oli oma sovelluksemme. Vaikka pienimmät ottelijat olivat vasta seitsemänvuotiaita, kisoissa sai lyödä ja potkia kovallakin kontaktilla keskivartaloon. Kisoissa nähtiin juuri sitä, mitä Hokutoryu-ottelijalta edellytetään: voitonhalua, urheutta ja peräänantamatonta luonnetta. Hienoimpia hetkiä koettiin, kun kovemman tällin saanut kamppailija otti vähän aikalisää omassa kulmassaan ja palasi sitten taistelemaan ottelun loppuun.

Mitalistit:

+ 50 kg
I Taban Shefvermobader
II Hilda Uusitalo
III Filip Jägerroos
- 50 kg
I Ilmari Korpinen
II Turan Kivisalo
III Patrik Schildt
- 40 kg
I Juho Jokinen
II Jaakko Pentinsaari
III Oscar Uimonen
- 30 kg
I Sabrina Jägerroos
II Santeri Karppelin
III Riku Kilpeläinen
26.5.2009

Pystyotteluleiri

Hokutoryu ju-jutsun kilpailutoiminnasta kiinnostuneille pidettiin pystyotteluleiri, Leiri oli yhteisleiri meidän kyokushin karatekoiden kanssa. Tapahtuma oli meidän omalla salilla lauantaina 16.5. Leirillä perehdyttiin ottelutekniikkaan pariharjoituksin ja sparraamalla. Leirin ohjasi meidän Kyokushin valmentaja Jyri Hokkinen. Leiriin osallistui suuri joukko kilpailijoita, valmentajia, sekä muuten vain kilpailutoiminnasta kiinnostuneita.

5.5.2009

Autio ja Konivuori Finnish Openin voittajia

Kovatasoinen lukkopainin Finnish open 2009 pidettiin Turussa 9.5. Helsingin ju-jutsuklubin menestys oli jälleen loistava, sillä meidän edustajat saavuttivat kovatasoisessa kisassa kaksi kultaa. Jonna Konivuori voitti tiukan kamppailun ja kahden jatkoajan jälkeen naisten sarjan finaalin. Illan varsinainen tähti ja kisojen ylivoimaisin ottelija oli kuitenkin sarjan -83 kilon voittaja Janne Autio. Autio otteli kisoissa neljä ottelua ja voitti jokaisen ennen täyttä aikaa, hänet palkittiin kisojen parhaana ottelijana.

21.4.2009

Tuomas Matilaiselle MM-kultaa

Helsingin ju-jutsuklubin Tuomas Matilainen on voittanut amatöörien vapaaottelun MM- kultaa. Ottelu käytiin 15.4. Ukrainan Kharkovissa. Matilainen kukisti ylivoimaisin pistein aiemmin kaksi kertaa maailmanmestaruuden voittaneen Kreikan Leontios Vorriaksen. Tuomas Matilainen on 22-vuotias kauppakorkeakoulun opiskelija, hän on aloittanut harjoittelun ju-jutsuklubilla 12 vuoden ikäisenä ja on harjoitellut lähes kaikkia ju-jutsuklubilla harjoitettavia lajeja, tällä hetkellä pääpainon ollessa Brassi ju-jutsussa.

14.4.2009

Pääsiäisleiri 2009

Ju-jutsuklubilaiset osallistuivat suurella joukolla Turussa järjestetylle Hokutoryu ju-jutsun pääsiäisleirille. Leirillä oli kouluttajina kotimaisten kouluttajien lisäksi norjalaiset Anders Blomberg ja Ottar Vassender, sekä Portugalin Hender Nunes. Vassender on Norjan junioreiden päävalmentaja, joten Turussakin hän vastasi leirin juniorivalmennuksesta.
14.4.2009

Risto Vesanto tyrmäsi 1. erässä

Pääsiäisleirin yhteydessä pidetyissä Hokutory-otteluissa Ju-jutsuklubin Risto Vesanto tyrmäsi vastustajansa Kuopion ju-jutsuseuran Lauri Ylösen 1. erässä.
14.4.2009

Uusia Dan-arvoja Ju-jutsuklubille

Uusia Dan- arvoja ju-jutsuklubille:
Nina Jankola-Väntär ja Pasi Virta suorittivat pääsiäisleirillä 3 danin arvot. Samalla Nina Jankola-Väntäristä tuli korkein hokutoryunais-dan-arvo.
14.4.2009

Junnuleiri

Leirillä oli ensimmäistä kertaa mukana myös juniorit. Heitä ohjasi Norjan junioripäävalmentaja Ottar Vassender.
9.4.2009

BJJ-joukkue SM, naisille kultaa

Brassiju-jutsun joukkue-SM-kilpailut pidettiin 4-5.4 Riihimäellä. Helsingin Ju-jutsuklubi osallistui kisoihin kaikin mahdollisin miesten ja naisten joukkuein, eli klubia edusti neljä viisihenkistä mutta varsin varamiehistä joukkuetta. Joukkueiden menestys oli mahtava, tuloksena yksi kulta ja kolme hopeaa.
31.3.2009

Dan-kokeeseen valmistava leiri

Sunnuntaina 29.3. pidettiin Helsingin Ju-jutsuklubin salilla Dan-kokeeseen valmistava leiri. Leirin tarkoituksena oli kartoittaa osaamisen taso, vahvistaa teoreettista perustaa sekä tekniikoiden osalta valmentaa eriasteisiin Dan-kokeisiin valmistautuvia Hokutoryu ju-jutsukoita. Paikalla oli suuri joukko ruskeavöisiä joista muutamat jo tulevana pääsiäisenä tulevat osallistumaan mustan vyön kokeeseen,  ruskeavöisten lisäksi paikalla oli myös eriasteisia mustia vöitä, jotka tavoittelevat tulevaisuudessa Dan-arvon kohotusta.
Leirin kouluttajana oli Shihan Risto Väntär 7. Dan ja häntä avusti Shihan Kimmo Tenhunen 6. Dan.

30.3.2009

Ju-jutsuklubin nyrkkeilypäivä

Nyrkkeilyvalmentaja Velimatti ”Vellu” Välimäki ohjasi Helsingin Ju-jutsuklubin ”nyrkkeilypäivän” lauantaina 28.3. Tilaisuus oli tarkoitettu vain  HJJK:n  jäsenille. Paikalla olikin noin 60 osallistujaa, joita oli saapunut kaikista Klubilla harjoitettavista lajeista. Ohjelmassa oli kaksi puolentoista tunnin mittaista harjoitusta, joissa perehdyttiin nyrkkeilyn hienouksiin. Välimäellä on loistava kyky käsitellä ja opastaa eritasoisia harrastajia, paikalla oli nuoria aloittelijoita tutustumassa nyrkkeilyyn, sekä kokeneita ju-jutsukoita ja kickboxareita kohentamassa lyöntitekniikkaansa. Välimäellä oli hyviä neuvoja ja ideoita kaikille ja harjoittelijat olivat erittäin tyytyväisiä kokemaansa, joten syksyllä seuraa jatkoa.

16.3.2009

Budotoimintaa Omanissa

Helsingin ju-jutsuklubin Auvo Niiniketo ja Teimor Farsimadan oli kutsuttu Omaniin keskustelemaan Omanin kamppailu-urheilun kehittämisestä. Omanissa kamppailulajit ovat olleet aiemmin kiellettyjä, mutta vapautettiin parivuotta sitten ja nyt maassa on nyt voimakas tarve saada kamppailulajit kansainväliselle tasolle. Kutsujana oli Omanilainen Sheikki Adil Saeed Al-Shanfari.  Ju-jutsuklubin ja Omanilaisten budokoiden yhteistyö tulee tulevaisuudessa näkymään molemminpuolisina leirivierailuina, sekä kilpailukontakteina. Suomalaisten vähän tuntema Oman on vapaamielinen, hyvän ruoan ja ystävällisten ihmisten maa.

2.3.2009

Kamppailuvalmentajakoulutusta

Sensei Timo Leikola 1.dan Hokutoryu osallistui Pajulahden urheiluopistolla järjestettyyn kamppailulajien valmentajakoulutukseen. Kurssilla luennoi ja kouluttaa eri kamppailulajien huippuvalmentajia. Kurssin I osa oli 13-15.2. ja II osa on toukokuussa.
18.2.2009

Jääpalakone

Ju-jutsuklubille asennettiin jääpalakone. Kone on tarkoitettu korvaamaan vammojen hoidossa käytettävät kylmäpussit. Tarkoitus on, että jokainen pitäisi mukanaan pientä muovipussia, jokainen sitten vamman sattuessa voi ottaa koneesta jäitä. Kone on sijoitettu käytävälle lavuaarien viereen
16.2.2009

Mikko Rouvali maailmalla

Ju-jutsuklubin brassiju-jutsuka Mikko Rouvali on menestyvä kilpailija ja valmentaja, mutta hän on myös arvostettu tuomari. Mikko oli kutsuttuna tuomarina Etelä-Amerikan lukkopainikisoissa Rio de Janeirossa 7.-8.2. Kilpailuihin osallistui 341 kilpailijaa. Toukokuussa hän lähtee New Yorkiin tuomaroimaan Pohjois-Amerikan mestaruuskisoja

16.2.2009

Brassivierailu

Brasilialainen huippu ju-jutsuka Michael Langhi saapui ju-jutsuklubille kuukauden mittaiselle valmennusvierailulle. Hän ohjaa klubin Brassi ju-jutsukoita 16.2.-16.3.2009 mestari Langhi on aktiivikilpailija, joten hän myös ”sparraa” meidän huippujen kanssa. Harjoituksia on jokaisena viikonpäivänä, parhaimpina päivinä jopa kaksi
3.2.2009

Kyokushin valmennusseminaari Oslossa 30.1. - 1.2.2009

Kyokushin-karate valmentajamme Jyri Hokkinen 2. dan, osallistui 30.1-2.2 Oslossa pidettyyn Pohjoismaiseen Kyokushin-karaten valmentajaseminaariin. Seminaarin kouluttaja oli espanjalainen Shihan Pinero 7. dan. Seminaariin osallistui mustavöisiä Kyokushin valmentajia kaikista pohjoismaista. Tilaisuudessa käsiteltiin IKO:n laatimia uusia opettamiseen liittyviä ohjeita
3.2.2009

Brasilian ju-jutsun em-kisat

Helsingin ju-jutsuklubin Brassiju-jutsukoilla oli mahtava menestys lajin Em-kisoissa Lissabonissa 30.1-1.2. Saavutus oli todella mahtava, kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia, lisäksi Samuli Leppänen oli voittamassa joukkuekultaa.
Meidän varsinainen tähti oli viimevuoden MM-pronssimitalisti Jonna Konivuori, joka voitti nyt Em-kultaa  naisten -76 kg sarjassa ja hopeaa avoimessa sarjassa.
Jukka Korpelainen, parinvuoden takainen MM-pronssimitalistimme otti nyt kultaa sarjassa -82 kg.
Janne Autio joka on meidän uusia lupauksia teki todellisen miehen työn ja otti ensimmäisissä arvokisoissaan hienosti kultaa sarjassa -88 kg.
Meidän iso miehemme Markus Pettinen saavutti alle 100 kg sarjassa pronssia ja avoimessa sarjassa  hopeaa.
Ulla Kaasalainen naisten alle 62 kg sarjassa otteli hopeaa.

2.2.2009 Hokutoryu vyötekniikkaleiri 2009

Tampereelle pidettiin  viikonloppuna.31.1.-2.2. perinteinen vyötekniikkaleiri. Leirille oli kokoontunut suuri joukko Hokutoryu ju-jutsun harrastajia. Leirillä  harjoiteltiin vain vyötekniikoita, eli tekniikoita joita tarvitaan seuraavan vyön kokeessa. Lisäksi seuraajaohjaajat osallistuivat oman vyöharjoituksen lisäksi, ohjaajakoulutukseen jossa perehdyttiin vyötekniikoiden opettamiseen. Leiri oli raskas, mutta osallistujien mielestä todella onnistunut ja antoisa.

 
2.2.2009Fabio Gurgel ju-jutsuklubilla
Brasilialaisen ju-jutsun elävä legenda, Sao Paolon Fabio Gurgel oli tammikuussa viikon ohjaamassa ju-jutsklubiln brassiju-jutsukoita. Grugelin leiriin osallistui lähes 70 innokasta harjoittelijaa. Lisäksi mestari Gurgel piti vyökokeet, jossa suoritettiin joukko erivärisiä vöitä. Mikko Rouvali suoritti ruskean vyön. Rouvalin suoritus oli siitä erikoinen, että se suoritettiin maailmanennätyspistein, Fabio Gurgelin mukaan kuukaan ei ole suorittanut aiemmin ruskeaa vyötä näin korkealla pistemäärällä.
12.01.2009SUURI BUDONÄYTÖS
Helsingin ju-jutsuklubi aloitti kauden 2009 suurella budonäytöksellä. Näytös oli sunnuntaina 11.1. ja se pidettiin seuran omalla salilla. Näytös oli samalla lajiesittely jossa budosta kiinnostuneet saattoivat tutustua ju-jutsuklubin lajivalikoimaan ja löytää itselleen sopivan lajin. Tilaisuuden jälkeen oli mahdollisuus keskustella lajikouluttajien kanssa ja ilmoittautua peruskursseille.
Näytöstä saapui seuraaman salin täyteinen yleisö ja näytös oli todella korkeatasoinen. Näin korkeatasoista näytöstä tuskin pystyy mikään toinen Suomalainen budoseura omin voimin ja omalla porukalla järjestämään.
Näytöksessä esiintyneet Hokutoryu ju-jutsukat esittivät huipputason itsepuolustusta. Nuorten, lupaavien mustavöiden kanssa esiintyivät ”vanhat konkarit” Risto Väntär 7 dan ja Kimmo Tenhunen 6 dan.
Potkunyrkkeilijät esittivät potkunyrkkeilyn tekniikkaa ja ottelunäytöksen. Ottelussa oli vastakkain Tuomas Leminen ja Elina Martensen.
Brasilian ju-jutsussa esiintyivät moninkertainen Suomen mestari Juuso Harma ja kaksinkertainen Suomen mestari, finnish openin voittaja ja MM-kisojen pronssimitalisti Jukka Korpelainen.
Kyokushin karatekat esittivät jämäkkää ja kovaa, eli tyypillistä kyokushin karatea. Näytös huipentui Jyri Hokkisen 2 dan murskausnäytökseen, jossa Hokkinen yleisön hämmästykseksi murskasi paljaalla kädellä viisi isoa lekaharkkoa
 
30.12.2008Pikkujoulutreenit 2009
Helsingin ju-jutsuklubin ju-jutsukat viettivät pikkujoulua perinteiseen tapaan, eli Soke Niinikedon 9 Dan ohjaamissa joulutreeneissä. Harjoitukset pidettiin lauantaina 20.12, ju-jutsuklubin salilla, Kaapelitehtaalla. Harjoituksiin osallistui salin täyteinen joukko innostuneita ja joulukiireistä hetkeksi irtaantuneita ju-jutsukoita. Harjoituksissa kerrattiin perustekniikoita ja liikkumista, sekä perehdyttiin asetorjuntoihin ja siinä erityisesti pistoolilla aseistautuneen hyökkääjän torjuntaan.
Lisäksi tilaisuudessa palkittiin ansioituneita ju-jutsukoita ja harjoituksen jälkeen kokoonnuttiin vielä hetkeksi Kaapelitehtaan ravintolaan.
 
08.12.2008JUNNUOHJAAJAKURSSI
Helsingin Ju-jutsuklubin salilla pidettiin 6.-7.12.2008 junnuohjaajan kurssi. Kurssin kouluttajia olivat Shihan Kimmo Tenhunen 6.dan ja Sensei Teresa Tuominen 1.dan. Kurssin luennoilla perehdytettiin kurssilaisia lasten psyko-motorisiin kehitysvaiheisiin, sekä lasten valmennuksen erityispiirteisiin. Käytännön harjoituksissa opeteltiin ryhmän hallitsemista, motivointia sekä juniori ju-jutsun perustekniikoita.

Seuraavat Helsingin ju-jutsuklubilaiset suorittivat kurssin hyväksytysti: Anton Ala-Maunus, Atte Tolppanen, Jukka Salopuro, Jaakko Rytsölä, Suvi Haavisto, Toni Laakso, Kristo Helin, Jussi Hannula, Risto Vesanto ja Timo Leikola.
 
28.11.2008Brasilian ju-jutsun Finnish Open
Ju-jutsuklubin Brasilianju-jutsukat menestyivät hienosti 22.-23.11.2008 Turussa pidetyissä BJJ Finnish Open-kisoissa. Markus Pettinen, Janne Autio ja Timo Salminen voittivat kultaa. Ulla Kaasalainen ja Janne Autio (avoin) saavuttivat hopeaa ja pronssille ylsivät Jon Krogell, Tommi Hovi ja Juha Määttä.
 
28.11.2008Lukkopaini kisat aloitteijoille 15.11.2008
Helsingin ju-jutsuklubin salilla pidettiin lukkopainikilpailut aloittelijoille. Kisaan osallistui yli 40 innokasta kilpailijaa.

Tulokset:

Naiset Avoin:

1. Seija Alanko,MMA Seinäjoki

2. Kitty Teppo, FFG

Miehet -65kg
1. Tero Tamminen, FFG

2. Jussi Siitari, Savate Club

3. Samuli Koponen, Espoon Kehähait

Miehet -70kg

1. Eero Heiskari, Lovo

2. Teemu Tiljander, Lahden KLK

3. Maksim Haverinen, GB-Gym

Miehet -76kg

1. Antti Mannila, GB-Gym

2. Riku Auvinen, Espoon Kehähait

3. Tapio Tikkala, Espoon Kehähait

Miehet -83kg

1. Juho Valamaa, FFG

2. Jaakko Vilander, Hilti Hanko

3. Miika Rannikko, HJJK

Miehet -91kg

1. Teemu Tanninen, FFG

2. Kim Ehrsted, FFG

3. Raza Faezi, Espoon Kehähait

Miehet +91kg

1. Timo Salminen, HJJK

2. Mikko Laine, FFG

3. Jon Krogell, HJJK

 
19.11.2008INTIAN JUHLALEIRI 14.–16.11.2008
Helsingin Ju-jutsuklubin ryhmä osallistui Intian Mumbayssa pidettyyn Intian Ju-jutsun 20-vuotis juhlaleiriin 14.–16.11.2008. Suomesta oli kutsuttuina ohjaajina Soke Niiniketo 9.dan sekä Shihanit Väntär 7.dan ja Tenhunen 6.dan. Avustavina ohjaajina oli mukana Senseit Tuominen 1.dan ja Leikola 1.dan.


Olosuhteet leirillä olivat todella lämpimät, ulkona +30c ja harjoitushallissa oli lämpöä varmasti +60C. Leiriläisten taso Intiassa oli yllättävän hyvä.


Leirin johtajana toimi Intian ju-jutsun pääkouluttaja Soke Morriksen oppilas Shihan Dev Anand 6 dan. Ju-jutsuklubin ja Mumbayn ju-jutsukoiden yhteistyö tulee varmasti jatkumaan.
 
03.11.2008Korkeita dan-arvoja suomalaisille
Helsingin Ju-jutsuklubin Timo Hirvoselle ja Risto Väntärille on myönnetty 7.dan ja Kimmo Tenhuselle 6.dan. Perusteluina on osallistuminen Hokutoryu ju-jutsun kehittämiseen sekä tyylisuunnasta riippumatta myönteisen ju-jutsukuvan edistämisestä maailmalla. He ovat myös kansainvälisesti arvostettuja opettajia, jotka ovat uhranneet merkittävän osan elämästään ju-jutsun hyväksi.

Diplomin ovat allekirjoittaneet Soke Niinikedon lisäksi joukko eri tyylisuuntien päämiehiä.

Ju-justuklubiin saatiin syysleirillä myös uusia mustia vöitä, kun Jari Laine ja Lasse Säde suorittivat 1.danit.
 
27.10.2008Ju-jutsuklubilainen kaupunginvaltuustoon
Kuntavaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana ollut ju-jutsuklubilainen, ylikomisario Juha Hakola meni Helsingin kaupunginvaltuustoon lähes kahdella tuhannella äänellä. Onneksi olkoon!

Toinen Ju-jutsuklubilainen Suomen Kommunistisen puolueen Teja Kotilaisen äänimäärä ei tällä kertaa yltänyt valtuustoon.
 
08.10.2008Lukkopaini SM
Helsingin ju-jutsuklubin naiset pärjäsivät hienosti Turussa, 4.10. pidetyissä lukkopainin SM-kisoissa. Ulla Kaasalainen saavutti hopeaa sarjassa alle 55kg ja Nina Skåtar pronssia sarjassa +55kg.
 
24.09.2008Lasten ju-justun SM-kisat 2008
Helsingin Ju-jutsuklubin junnuilla oli menestystä junioireiden SM-kisoissa Salossa. Kisat pidettiin 20.9.2008 Salon Urheilutalossa ja järjestävä seura oli Salon Zanshikan

Ju-jutsuklubin Lyydia Paakki (tyttöjen avoinsarja) ja Markus Helminen (pojat -30kg) voittivat kultaa. Iiro Alm (pojat -30kg) saavutti hopeaa ja Cecilia Wallenius ja Rudi Koskimo (pojat -40) saavuttivat pronssia.

ONNEA MITALISTEILLE JA KAIKILLE OSALLISTUJILLE!
 
21.09.2008Ju-jutsuklubin nyrkkeilypäivä
Lauantaina 20.9. pidettiin Ju-jutsuklubin Kaapelitehtaan salilla nyrkkeilypäivä. Kouluttajaksi olimme saaneet Velimatti "Vellu" Välimäen. Välimäki on nyrkkeilyvalmentajien huippuöuokkaa, hän kuluu mm. Amin Asikaisen valmentajatiimiin. Ammattinyrkkeilijänä ja amatöörinä hän on ollut myös mm. Suomen mestari. Harjoituksiin otti osaa noin 50 kickboxingin, ju-jutsun ja brassi ju-jutsun harrastajaa.
 
09.09.2008Valmentajavierailu
Brasilialainen huippuvalmentaja Alex Monsalve on kuukauden kestävällä vierailulla Helsingin ju-jutsuklubilla. Monsalve valmentaa ju-jutsuklubin kilpailijoita kahdesti päivässä, ensimmäinen harjoitus alkaa aamulla klo. 07.00. Monsalven kaltaisten valmentajahuippujen vierailu on tärkeää ju-jutsuklubin kilpailumenestykselle. Monsalve on huippukunnossa oleva brassijujutsuka, joten valmennuksen lisäksi hän antaa kovaa "sparria" meidän kilpailijoille.
 
26.08.2008Menestystä BJJ ja lukkopainikisoissa
Naamalukko-openissa, Jyväskylässä, 23.-24.8. oli kaikkiaan yli sata kilpailijaa. Lauantaina oli ADCC-lukkopainikilpailut ja sunnuntaina BJJ-kisat. Helsingin ju-jutsuklubilta kisoissa oli Jukka Korpelainen, Jari Anttila ja Miika Rannikko.

Jari Anttila oli todellinen tähti näissä kisoissa. Jari vietti reilun vuoden Saksassa ja juhlisti kotiinpaluutaan kisaamalla. Lauantain lukkopaineissa Jari oli kolmas -87,9kg-sarjassa, että avoimessa. Sunnuntaina Jari voitti BJJ:ssä oman sarjan ja oli toisena avoimessa. Jari voitti näin 4 mitalia kahden päivän kisoista. Otteluitakin Jarille tuli aika runsaasti kahden päivän aikana.

Tarkemman selostuksen Jarin otteluista voi lukea hänen harjoituspäiväkirjasta Potku.netin forumilla: http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?f=36&t=1974&start=570

Korpelainen voitti lukkopainissa -76,9kg kokeneiden sarjan. Korpelainen sarjassaan ylivoimainen ja voitti neljästä ottelusta kolme lopetuksella.

Miika Rannikko hävisi ensimmäisen ottelunsa lukkopainissa -83kg-sarjassa jatkoajan jälkeen tuomaripäätöksellä. Ottelu kesti kaikkiaan 9min ja vastustaja oli huomattavasti isompi kuin sarjaan alipainoinen Miika. Tuomaripäätös herätti ottelun jälkeen ”hieman keskustelua”.

 
26.08.2008Syysnäytös
Helsingin ju-jutsuklubin syyskausi käynnistyi perinteiseen tapaan suurella budonäytöksellä. Näytöstä seurasi salintäyteinen yleisö. Ohjelmassa oli Hokutoryu- ju-jutsua, Brassi ju-jutsua, lukkopainia, Kickboxia sekä Thai-nyrkkeilyä.

Peruskursseille ilmoittauduttiin ahkerasti ja junnukurssia lukuun ottamatta kaikki kurssit täyttyivät. Ju-jutsuklubin näytöstä luonnehditaan pääkaupunkiseudun budotoiminnan syksyn avaukseksi.

 
28.07.2008Japanilaisvierailu
Japanilainen Kosen-judon (matto-judo) mestari Masayoshi Ohisa 6.dan ohjasi salillamme 22.7 mattojudoharjoitukset. 66-vuotias sensei Ohisa on kotoisin Tokiosta n.350km pohjoiseen sijaitsevasta Sendain kaupungista. Hän opettaa keisarillisen yliopiston Tohukakesen seurassa. Sensei Ohisan harjoituksiin osallistui n. 60 ju-jutsuklubilaista, joista valtaosa Brassi ju-jutsun harrastajia.
 
21.07.2008Valmentaja vierailu Ruotsista
Götebörgilainen ju-jutsuka ja veitsitaistelupesialisti Sauli Nikunen 4. dan vieraili ju.jutsuklubin salilla 15.7. Nikunen ohjasi veitsitaisteluharjoitukset . Harjoituksen luonteesta johtuen se oli rajattu 18-vuotta täyttäneille klubilaisille.
 
17.06.2008Jonna Konivuorelle MM-hopeaa
Helsingin ju-jutsuklubin Jonna Konivuori teki suomalaista kamppailu-urheilu historiaa saavuttamalla ensimmäisenä suomalaisena naisena Brassi ju-jutsun MM-mitalin.

Kisat käytiin 5.- 8.6 Los Angelesissa. Loppuottelussa Jonna kohtasi USA:n Julia O\'Riordanin, joka tällä kertaa oli niukasti parempi. Ju-jutsuklubilta kisoihin osallistui myös Jukka Korpelainen, joka hävisi tiukan kamppailun jälkeen heti ensimmäisellä kierroksella.Kisakertomus
 
10.06.2008Vieraita Portugalista
Ju-jutsuklubilla vieraili Portugalilaiset ju-jutsumestarit Hender Nunes 6dan ja Jao Lopes 3dan. Nunes on kotoisin Portugalilaisesta Faron kaupungista, jonka poliisilaitoksen ylikomisariona hän työskentelee. Shian Nunes on iloinen ja avoin, hyvän ju-jutsutekniikan omaava persoona, jonka harjoituksista kaikki pitivät
 
10.06.2008Uusia kickboxing daneja
Rauman potkunyrkkeilyleirillä 6.-8.6. suoritti Helsingin ju-jutsuklubin Vesa Kankkunen, Pasi Luokkala, Sakari Miettinen ja Jan Ranta 1.danin mustat vyöt. Kaikki kokeneita kilpailijoita ja ju-jutsuklubin pitkäaikaisia valmentajia. Kokemusta löytyy,sillä Vesa Kankkunen suoritti keltaisen vyön jo vuonna 1988. Kokeen otti vastaan Auvo Niiniketo ja häntä avusti Teimor Farsimadan.
 
26.05.2008Uudet tatamit
Kaapelitehtaan salille hankittiin uusia tatameja, ja noin puolet eli 200 m2 salin tatameista uusitaan.
Tatamit ovat hollantilaista Rucanor-huippulaatua.
 
26.05.2008Brasilialaisen ju-jutsun SM-kilpailut 2008
Helsingin Ju-jutsuklubi järjesti 24.–25.5. brasilialaisen ju-jutsun SM-kilpailut. Kisat olivat osanottaja- ja yleisömäärältään suurimmat SM-kilpailut, mitä brassi ju-jutsussa on järjestetty. Ilmoittautuneita kilpailijoita oli noin 240 – kylläkin eri syistä tapahtuneet poisjäännit pudottivat lukua hiukan, mutta ennätysosanotto kuitenkin.

Meillä Ju-jutsuklubilla on suuri joukko innokkaita ja osaavia eri alojen asiantuntijoita, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi kisaorganisaatioon. Klubilaisten hyvästä ”hengestä” kertoo myös se, että muutamia kilpailijoitakin oli ilmoittautunut toimitsijatehtäviin, jotka sitten toimitsijatehtävien lomassa kävivät matolla ottelemassa.

Vaikka kisat olivat suuret ja touhua riitti paljon, järjestäjien suoritusta voidaan pitää onnistuneena.

Helsingin Ju-jutsuklubi SM-kisojen paras seura. Ju-jutsuklubin mitalistit:

Suomen mestarit
Jonna Konivuori
Nina Skåtar
Risto Jokela
Markus Pettinen
Klubilaiset voittivat myös joukkuekilpailussa kultaa.

Hopeamitalistit
Ulla Kaasalainen
Tommi Hovi
Jukka Korpelainen
Jon Krogell
Jani Mäki
Jyri Ranki
Samuli Sjögren

Pronssimitalistit
Jukka Korpelainen
Samuli Leppänen
Juha Natunen
Teppo Valtonen
 
31.04.2008Junnuleiri Turussa 26.-27.4.2008
Valtakunnallinen juniorileiri 7-13-vuotiaille ju-jutsukoille pidettiin Turussa. Leirin pääkouluttajana oli Sensei Teresa Tuominen 1.dan. Leirille osallistui toista sataa junioria. Ohjelmassa oli tiiviin ju-jutsuharjoittelun lisäksi myös rentoutumista kylpylä Caribiassa.

Leiri pidettiin Turun Ju-jutsuseuran kotidojolla, jossa leiriläiset ja ohjaajat myös majoittuivat.

Turun Ju-jutsuseurasta löytyy intoa ja osaamista tapahtumien järjestämiseen. Tämänkin leirin järjestelyt onnistuivat hyvin ja leiriläiset odottavat innolla jo ensi vuotta.
 
28.04.2008Ju-jutsuklubille menestystä kickboxingin SM-kisoissa
ILKKA LEHTIMÄKI raskaan sarjan mestariksi.


Ilkka Lehtimäki voitti kultaa 26.–27.4. pidetyissä kickboxingin SM-kisoissa Järvenpäässä. Lehtimäki kukisti finaaliottelussa Järvenppään oman pojan Teemu Parkkisen kaikin tuomariäänin 3-0. Mestaruus oli Lehtimäelle jo toinen, edellinen oli vuodelta 2005. Vuosina 2006–2007 Lehtimäki on saavuttanut hopeaa.


Ju-jutsuklubin menestystä täydensivät Olli-Pekka Mehtälän hopea L -71 kg sekä Tuomas Lemisen L -71 kg ja Kimmo Sannikan L -81 kg pronssimitalit. Sarjan L -71 kg finaalista oli hyvin lähellä tulla Ju-jutsuklubilaisten välinen, sillä Tuomas Leminen hävisi finaalipaikan niukasti tuomariäänin 2-1 Turun Esa Alangolle, joka sitten finaalissa kukisti meidän Olli-Pekka Mehtälän.


Nuori Kimmo Sannikka kehittyy hyvää vauhtia varteenotettavaksi kilpailijaksi, on ennakkoluuloton ja rohkea ottelija, joten pronssimitalin kirkastumista voidaan odotella.
 
28.04.2008Lukkopainin Finnish Open 2008
Ju-jutsuklubin lukkopainijat pärjäsivät hienosti Turussa lauantaina 26.4. pidetyissä lukkopainin Finnish Open -kilpailuissa. Kyseinen kilpailu on kovatasoinen, ja jossa menestyvät vain rautaiset osaajat.

Jukka Korpelainen ja Jonna Konivuori voittivat sarjansa ja Ulla Kaasalainen oli kolmas. Korpelainen valittiin myös kisojen parhaaksi ottelijaksi ja Helsingin Ju-jutsuklubi oli kisojen paras seura.
 
23.04.2008Matilainen voitokas vapaaottelussa
Helsingin Ju-jutsuklubin Tuomas Matilainen otti hienon vapaaotteluvoiton Helsingin GB Gymin Petri Salopäästä. Matilainen voitti ottelun kuristuksella 2 erässä ajassa 2,43.

Kilpailut käytiin Lohjalla lauantaina 19.4.2008 ja ottelut järjesti perinteinen lohjalainen voimailuseura Lohjan Voimailijat.
 
21.04.2008Korpelainen voitokkaana BJJ-kisoissa
GB Gym järjesti brassi ju-jutsukilpailut omalla salillaan lauantaina 12.4.

Helsingin Ju-jutsuklubin Jukka Korpelainen voitti sarjansa 88,3 kg ja oli toinen avoimessa luokassa.

Toiselle sijalle ylsivät Joni Koski 82,3 kg ja Ulla Kaasalainen naisten avoimessa. Kolmannelle sijalle ylsivät Samuli Leppänen 82,3 kg. Lisäksi Leppänen oli kolmas myös avoimessa luokassa. Timo Hakkarainen oli kolmas sarjassa alle 70 kg.
 
20.04.2008Naisvierailu Iranista
Iranin naisten Hokutoryu valmentaja Nahid Rostami oli Helsingin Ju-jutsuklubilla harjoittelemassa 2.-16.4.2008. Iranissa, joka on jyrkän linjan islamilainen maa, eivät naiset voi harjoitella miesten kanssa samoissa harjoituksissa, poikkeuksen tekevät vain sukulaismiehet. Nahidille ju-jutsua onkin opettanut Englannissa asuva sukulaismies, jolla on Morriksen myöntämä 5.dan.

Nahid Rostami on innokas harjoittelija. Helsingissä ollessaan hän harjoitteli kaksi kertaa päivässä. Hänen ”personal trainerinä” toimi Sensei Teresa Tuominen 1.dan. Iloinen ja energinen Nahid sopeutui Ju-jutsuklubin porukkaan hyvin.
 
07.04.2008JO-seminaari
Ju-jutsuklubin salilla pidettiin vain jäsenille tarkoitettu Jo(120 cm keppi)seminaari lauantaina 5.4. Leirin kouluttajana oli Sensei Harri Rautila 6. dan Aikido, ja häntä avusti Sensei Markku Kuusinen 5. dan Aikido.

Seminaariin osallistui eritasoisia ju-jutsun ja kickboxingin harrastajia. Tilaisuus piti sisällään kaksi kahden tunnin harjoitusta, jossa perehdyttiin erilaisiin jo-tekniikoihin. Harjoitusten suurin anti oli, että se syvensi osallistujien käsitystä budosta, mikä taas auttaa ymmärtämään esim. ju-jutsutekniikoiden olemusta.

Senseit Rautila ja Kuusinen ovat Ju-jutsuklubin vanhoja yhteistyökumppaneita ja he edustavat Kaapelitehtaalla toimivaa Aikidoseura Awasea.
Yhteistyö varmasti jatkuu…
 
30.03.2008Hokutoryu-kilpailut
Pääsiäisleirillä käytiin kolme lujaa Hokutoryu-ottelua. Ju-jutsuklubin ottelijat pärjäsivät seuraavasti:

– Sarjassa alle 70 kg kohtasi Helsingin Ju-jutsuklubin 17-vuotias, ruskeavöinen Jussi Hirvonen Kuopion Ju-jutsuseuran vahvan ja hyökkäävän ottelutyylin omaavan Petri Kunnaskarin. Ottelu oli hyvätasoinen ja kesti täyden ajan päättyen Jussi Hirvosen selvään voittoon kaikin tuomariäänin.

– Sarjassa alle 75 kg kohtasivat Punkaharjun Jonipekka Korhonen ja Helsingin Ju-jutsuklubin Juha Kärnä. Ottelu oli tiukka, päätyen Kärnän niukkaan voittoon tuomariäänin 2-1.

– Sarjassa alle 100 kg kohtasivat Kouvolan Ju-jutsuclub Yawaran Matti Finnilä ja Helsingin Ju-jutsuklubin Jyrki Piispa. Ottelu oli isojen miesten kovaa yrittämistä, jossa jaettiin painavia lyöntejä ja potkuja. Ottelu päättyi kouvolalaisen Finnilän voittoon tuomariäänin 3-0.
 
30.03.2008Potkunyrkkeilyleiri
Helsingin Ju-jutsuklubin salilla pidettiin potkunyrkkeilyleiri 24.–30.3. Leirillä oli kouluttajina Iranin maajoukkuevalmentajat Hossein Farsiani ja Mohammed Anjedani. Leirille osallistui noin 40 eritasoista potkunyrkkeilyn harrastajaa, lähes puolet leiriläisistä oli naisia.

Iranilaiset valmentajat ovat alapotkuspesialisteja, niinpä harjoituksetkin olivat hyvin alapotkupainotteisia.

Meillä Suomessa on korkeatasoinen potkunyrkkeilyvalmennus, mutta tällaiset vierailut antavat harrastajalle paljon, oppii uusia asioita, saa harjoitella uusien, erityylisten kumppaneiden kanssa ja ennen kaikkea ulkomaiset kouluttajat tuovat vaihtelua ja näkemystä.

Iranilaiset esittivät myös suomalaisille potkunyrkkeilijöille kutsun osallistua Iranissa järjestettäviin potkunyrkkeilykilpailuihin ja leireihin.
 
28.02.2008Aloittelijoiden SM Tampereella
Lukkopainissa pidettiin aoittelijoiden SM-kisat, joihin osallistui myös muutama Ju-jutsuklubin ottelija. Menestystä tuli: naisten sarjassa -60 kg Ulla Kaasalainen saavutti hopeaa ja miesten -60 kg sarjassa hopeaa saavutti Santeri Laine.
 
17.02.2008Lucas Lepri Helsingin Ju-jutsuklubilla
Hallitseva brasilian ju-jutsun -76 kg maailman mestari Lucas Lepri opettaa Helsingin Ju-jutsuklubilla 18.2.-16.3.2008.

Lucas on kotoisin Brasilian Sao Paulosta ja on valmentajalegenda Fabio Gurgelin oppilaita. Hän valmentaa täällä pääosin vain kilpailijoita ja harjoituksia onkin kahdesti päivässä. Päivän ensimmäiset harjoitukset alkavat jo aamulla klo 7.00. Koska Lucas on vielä aktiivi kilpailija, niin hän valmentamisen lisäksi sparraa meidän kilpailijoiden kanssa.

Tämä valmentajavierailu antaa Ju-jutsuklubin brassi ju-jutsukoille varmasti paljon, ja auttaa meitä pysymään Suomen johtavana brassi ju-jutsuseurana.
 
17.02.2008Karatea
Karaten moninkertainen Suomen mestari ja maajoukkuekarateka Jukka Jokinen on ohjannut tammi- ja helmikuussa Ju-jutsuklubin ylempien vöiden ryhmälle karaten perustekniikkaa. Kysymyksessä oli kertaus ja \"täsmennys\" Hokutoryu ju-jutsun lyöntien, potkujen ja torjuntojen perustekniikoihin.

Sensei Jukka Jokinen on hoitanut tehtävänsä todellisen ammattimiehen ottein: opetus oli tiukkaa, asiallista ja asiantuntevaa.
 
05.02.2008HJK:n EDUSTUSJOUKKUE JU-JUTSUTREENEISSÄ
Helsingin jalkapalloklubin (HJK) edustusjoukkue on harjoitellut jo muutaman kuukauden Helsingin ju-jutsuklubin salilla ju-jutsua. Harjoituksia on kerran viikossa keskiviikkoisin aamupäivällä. Harjoitukset ohjaa Shihan Risto Väntär 6.dan. HJK:n valmentaja Antti Muurinen seuraa vierellä jokaisen harjoituksen suojattejaan tarkkaillen. Muurisen mukaan ju-jutsuharjoittelu on antanut joukkueelle todella paljon. Alun perin ajatuksena oli vain saada vaihtelua talviharjoitteluun, mutta nyt on huomattu, että harjoittelu on tuonut pelaajille lisää itseluottamusta ja poistanut kontaktin pelkoa.

Shihan Väntärin mukaan näkee, että kyseessä on huippu-urheilijat, sillä tekniikoiden, erityisesti potkujen oppiminen on ollut heille helppoa. Potkuissa tarvittava lihaksisto on jalkapalloilijoilla huippuunsa kehittynyt ja mawashigerit lähtevätkin heiltä hirvittävän kovaa.

Harjoitukset jatkuvat maaliskuun puoliväliin saakka, jolloin jalkapalloilijoilla alkaa pelikausi.
 
31.01.2008HELSINGIN JU-JUTSUKLUBIN BRASI- JU-JUTSUKAT MENESTYIVÄT EM-KISOISSA.
Brassiju-jutsun EM-kisat pidettiin 26-27.1. Lissabonissa, Portugalissa. Ju-jutsuklubin ottelijat menestyivät loistavasti, vaikkakaan tällä kertaa ei henkilökohtaista kultamitalia saavutettukaan, mutta muita mitaleita sitäkin enemmän. Kilpailujen taso oli kova.

HJJK:n mitalistit :
Jonna Konivuori +69 kg hopeaa
Risto Jokela - 60 kg hopeaa
Markus Pettinen +100 kg hopeaa
Juuso Harma -88,3 kg pronssia

Lisäksi joukkuekilpailussa Suomen joukkueessa ottelivat HJJK:n Samuli Leppänen ja Jukka Korpelainen. Suomalaiset ottelivat hienosti ja voittivat kultaa, finaalissa kaatui vahva Puolan joukkue.
 
10.12.2007Pikkujoulutreenit
Helsingin Ju-jutsuklubin ju-jutsukat viettivät pikkujoulua harjoittelun merkeissä. Salille saapui lauantaina 8.12. suuri joukko erivärisiä vöitä. Harjoituksia oli yhteensä kolme tuntia. Kouluttajina olivat Soke A.Niiniketo, Sensei K.Tenhunen, Sensei M.Leisti ja Sensei T.Farsimadan. Harjoittelun jälkeen kokoonnuttiin Kaapelin ravintolaan nauttimaan kahvia ja muita virvokkeita.

Tämän tyyppiset \"minitreenit\" ovat herättäneet suurta kiinnostusta ja näitä tullaan todennäköisesti jatkamaan keväällä.
 
04.11.2007Ju-jutsuklubille uusia vyöarvoja
Auvo Niinikedolle 9.dan.

Hokutoryun 30-vuotisjuhlaleirillä Turussa 3.-4.11.2007 nähtiin suomalaista budohistoriaa, kun Auvo Niinikedolle myönnettiin 9.dan ja arvonimi Soke. Maailman ehkä tunnetuin ju-jutsun opettaja englantilainen Richard Morris 10.dan on nimennyt Auvo Niinikedon seuraajakseen, sekä myöntänyt hänelle 9.danin ja Soken arvonimen. Korkeiden danien myöntäminen on pitkä prosessi ja vaatii usean suuren mestarin sekä merkittävimpien maailman liittojen hyväksymisen. Soken arvonimi tarkoittaa tyylisuunnan päätä ja johtajaa, ja voi olla ainoastaan tyylisuunnan yhdellä henkilöllä kerralla.

Lisäksi Helsingin Ju-justuklubin Veikka Kolmonen suoritti 2.danin.

Kyu-arvoja (värillisten vöiden arvoja) suoritettiin seuraavasti:

1.kyu Liisa Hirvonen
3. kyu Elina Vihavainen ja Antti Pitkänen.
 
10.10.2007Kickboxingin Järvenpää Open
Helsingin Ju-jutsuklubin potkunyrkkeilijät osallistuivat kymmenensiin Järvenpää Open -kisoihin.

Täyskontaktiluokassa (71 kg) HJJK:n Vesa Kankkunen kohtasi Jyväskylän Tuomas Itkosen. Kankkunen oli ottelun selvä voittaja. Kankkunen omaa hyvän tekniikan lisäksi hyvän \"kamppailusilmän\", Kankkusesta tullaan kuulemaan vielä tällä kaudella.

Light contact -luokassa (71 kg) HJJK:n Olli-Pekka Mehtälä otteli Vaasan Petri Hyypiää vastaan. Ottelun voitti Mehtälä selvällä pistevoitolla. Finaaliottelussa Mehtälä kohtasi hallitsevan Suomen mestarin Hämeenlinnan Jani Lehtomurron. Ottelu oli tasainen, mutta Lehtomurto oli tällä kertaa hivenen parempi.

HJJK:n Milla-Reetta Hartikainen otteli tiukan kamppailun Järvenpään Kehäkarhujen kokenutta Anni Taivasta vastaan. Hartikainen ensikertalaisena koki tiukan pistetappion.

Sarjassa -81 kg HJJK:n Kimmo Sanikka esitti ensikertalaisena lupaavia otteita Turun Antti Juntusta vastaan. Sanikka otteli yhtä painoluokkaa ylempänä kuin, mitä hänen painonsa olisi edellyttänyt. Ottelu oli tasainen ja päättyi Sanikan niukkaan tappioon.
 
03.10.2007BJJ Finnish Open 30.9.2007, Turku
MM-pronssimitalisti Jukka Korpelainen jälleen voittoon.

Helsingin Ju-jutsuklubin brassi ju-jutsukat pärjäsivät hienosti brasilialaisen ju-jutsun Finnish Open -kisoissa Turussa.

Tulokset HJJK:n osalta:

Kultaa
Mikko Rouvali 94,3 kg
Jukka Korpelainen 82,3 kg
Jonna Konivuori +64 kg
Ulla Kaasinen -64 kg

Hopeaa
Laro Rantanen 82,3 kg
Markus Pettinen -100,5 kg

Pronssia
Mikko Rouvali, avoin
Harri kärnä -76 kg
Laro Rantanen, avoin

ONNEA VOITTAJILLE!
 
26.08.2007JUKKA KORPELAISELLE MM-PRONSSIA
Helsingin Ju-Jutsuklubin Jukka Korpelainen teki historiallisen teon voittamalla MM-pronssia USA:ssa pidetyissä brassi ju-jutsun maailmanmestaruus kisoissa. 82 kiloisen Korpelaisen saavutuksen teki merkittäväksi sarjan kova taso; sarjassa oli noin 140 osanottajaa. Korpelaisen finaalipaikkakin oli erittäin lähellä. Semifinaalikamppailu oli tasainen, mutta päättyi niukkaan tappioon. Korpelaisen saavutus on, bjj vastaavamme Juuso Harman sanoja lainaten \"osoitus siitä, että olemme osanneet tehdä asioita oikein ja olemme valmennuksessa oikealla tiellä.\"
 
02.07.2007Hannu Jokelalle EM-hopeaa
Suomen ja Helsingin Ju-Jutsuklubin Hannu Jokela teki suomalaista urheiluhistoriaa saavuttamalla Shooton (vapaaottelu) EM-hopeaa Hollannissa 1.7.2007.

Jokela otteli sarjassa alle 65 kg. Hän voitti kolme ensimmäistä otteluaan ennen täyttä aikaa, kaikki voitot tulivat kuristuksella. Finaalin hän hävisi niukasti ja läsnäolijoiden mukaan varsin kyseenalaisin pistein.

Jokelalle ei ala vieläkään kesäloma, sillä hänet on valittu elokuussa Yhdysvalloissa pidettäviin brasilian ju-jutsun MM-kisoihin. Menestyminen MM-kisoissa edellyttää päivittäistä harjoittelua Helsingin Ju-Jutsuklubin Kaapelitehtaan salilla. Jäämme odottamaan...
 
20.05.2007Lukkopainin (submission wrestling) SM-kisat: Jokelalle kultaa
Turussa 19.5.2007 pidetyissä lukkopainin SM-kisoissa Hannu Jokela voitti kultaa -65,9 kg sarjassa. Jukka Korpelaiselle hopeaa -76,9 kg sarjassa ja niin ikään hopeaa myös Markus Pettiselle -98,9 kg sarjassa.
 
30.04.2007Brasilian ju-jutsun SM 2007
Turussa 28.-29.4. pidetyt brassi ju-jutsun SM-kilpailut olivat Helsingin Ju-Jutsuklubille suurta juhlaa. Ju-Jutsuklubi oli ylivoimaisesti kisojen paras seura.

Ju-Jutsuklubin mitalistit:

KULTAA
Elite-sarjan joukkuekilpailu (Mikko Rouvali, Juuso Harma, Miika Leinikka, Ari Junnila)
Valkovöisten joukkuekilpailu (Joni Koski, Samuli Lepänen, Juha Natunen, Kimmo Nurmisto, Harri Henriksson)
Ari Junnila (E) +100,5 kg
Markus Pettinen (S) -100,5 kg
Jukka korpelainen (S) -82,3 kg
Hannu Jokela (S) -70 kg
Risto Jokela (S) -64 kg
Juha Natunen (V) -94,3 kg
Kimmo Nurmisto (V) -82,3 kg
Samuli Leppänen (V) -79 kg

HOPEAA
Tiina Kokki (V) Naiset -64 kg
Juuso Harma (E) +100,5 kg
Joni Koski (V) -76 kg
Samuli Leppänen (V) Avoin

PRONSSIA
Mikko Rouvali (E) +100,5 kg
Samuli Sjögren (E) -94,3 kg
Miika Leinikka (E) -88,3 kg
Jani Mäki (S) +100,5 kg
Santeri Laine (V) -64 kg
Juha Natunen (V) Avoin
 
10.04.2007Ju-jutsuklubille uusia daneja
Perinteinen Hokutoryu ju-jutsun pääsiäisleiri pidettiin Hämeenlinnassa 6.-8.4.2007. Leirillä oli myös Dan-koetilaisuus.

Helsingin Ju-jutsuklubin Teresa Tuominen ja Timo Leikola läpäisivät hyväksytyksi 1.danin kokeen, Ju-jutsuklubi sai näin kaksi uutta mustaa vyötä. Tilaisuuden kruunasi Kari Lehtosen hyväksytysti suoritettu 3.dan.

Onnittelut uusille dan-arvoille!
 
02.04.2007Lehtimäelle SM-hopeaa
31.3.-1.4.2007 pidettiin Lahdessa potkunyrkkeilyn SM-kilpailut. Helsingin Ju-jutsuklubin, superraskaan sarjan Ilkka Lehtimäki saavutti hienosti hopeaa. Finaalissa Lehtimäki kohtasi ´´ vanhan tutun´´ MM- ja EM-mitalistin Järvenpään Jukka Saarisen. Ottelu oli tasainen, mutta päättyi Saarisen pistevoittoon. Edelliset vastustajansa Lehtimäki voitti ennen täyttä aikaa.
 
19.03.2007Eduskuntavaalit 2007
Helsingin Ju-jutsuklubin Juha Hakola valittiin Eduskuntaan.
 
19.03.2007Dan -seminaari
Shihan Risto Väntär ohjasi lauantaina 17.3.2007 Helsingissä, Ju-jutsuklubin salilla seminaarin mustan vyön kokeeseen valmistautuville. Seminaariin osallistui lukuisa joukko tulevia Dan-kokelaita eripuolilta Suomea ja Eestiä.
 
06.03.2007Amsterdam open
Hollannissa pidettiin, sunnuntaina 4.3. kovatasoinen BJJ- ja lukkopainiturnaus, Amsterdam Open.
Helsingin Ju-jutsuklubin kaksimiehinen joukkue ylitti kaikki odotukset ja saavutti kolme mitalia.
Brasilian ju-jutsussa Hannu Jokela voitti kultaa sarjassa -67kg ja Jukka Korpelainen hopeaa sarjassa -79kg. Korpelainen osallistui lisäksi lukkopainiin (submission wresling), jossa hän voitti kultaa sarjassa -79kg.
 
04.03.2007BJJ-kilpailu, HoPa Challenge -07
Helsingin Ju-jutsuklubi järjesti kansalliset aliottelijoiden Brasilian ju-jutsukilpailut. Kisat pidettiin omalla salilla lauantaina 3.3.
Salintäyteinen yleisö sai nähdä kovaa kamppailua ja reipasta yrittämistä. Osallistujia oli saapunut Jyväskylästä asti, ja suuresta osallistujamäärästä johtuen kilpailut kestivät yli neljä tuntia.
Helsingin Ju-jutsuklubin aloittelijat pärjäsivät hienosti. Harri Manninen voitti kultaa sarjassa +88,3kg, Kimmmo Nurmisto saavutti hopeaa sarjassa -82,3kg ja pronssimitalit saavuttivat Lauri Hakkarainen sarjassa -88,3kg ja Harri Henriksson sarjassa -82,3kg.
 
20.02.2007Lukkopainimenestystä
Helsingin ju-jutsuklubin Joni Koski ssaavutti kultaa 17.2. Tampereella järjestetyissä aloittelijoiden lukkopainin SM-kisoissa. Koski otteli sarjassa -76kg.
 
05.02.2007Brasilian ju-jutsun EM 2007, Lissabon
Helsingin Ju-jutsuklubin Mikko Rouvali ja Jonna Konivuori saavuttivat kultaa brassi ju-jutsun EM -kisoissa Lissabonissa 26.-28.1.2007. Ju-jutsuklubilaisten menestystä täydensi Juuso Haarman saavuttama pronssimitali . Mikko Rouvali saavutti kultamitalinsa lisäksi myös avoimessa luokassa pronssia.
 
28.01.2007BJJ Legenda Fabio Gurgelin vierailu
Brassi ju-jutsun moninkertainen maailmanmestari ja opettajalegenda Fabio Gurgel vieraili Helsingin Ju-jutsuklubilla 19.-24.1. Mestari Gurgel veti syventävän leirin seuran brassi ju-jutsukoille ja lukkopainijoille, mutta eritysesti hän valmensi seuran EM-kisoihin valittuja.

Helsingistä Mestari Gurgel lähti Lissaboniin seuraamaan brassi ju-jutsun EM-kisoja ja erityisesti suomalaisten oppilaidensa pärjäämistä.
 
28.01.2007Lukkopainituomarit
Helsingin Ju-jutsuklubin lukkopainituomareita Mikko Rouvalia ja Juuso Haarmaa arvostetaan maailmalla; heidät on kutsuttu puolueettomiksi tuomareiksi Etelä-Amerikan mestaruuskilpailuihin, jotka pidetään Brasilian Rio de Janeirossa 2.-4.2.2007.
 
11.01.2007Tammikuun näytös
Helsingin Ju-jutsuklubin kevätkausi käynnistyi perinteiseen tapaan seuran lajien näytöksellä.

Ju-jutsuklubin näytökset ovat suosittu tapahtuma, niinpä nytkin paikalla oli salintäyteinen yleisö. Näytöksen jälkeen oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja ilmoittautua peruskursseille.
 
28.11.2006Seuravierailu
Pietarilainen ju-jutsuseura Vsevolozhsk teki jälleen harjoitteluvierailun Helsingin Ju-Jutsuklubille (27.-28.11). Kyseisen seuran juniorit ovat kilpaju-jutsussa saavuttaneet tänä vuonna kuusi Venäjän mestaruutta. Vierailijoiden joukkue koostuikin kilpajunioreista ja kolmesta valmentajasta sekä lääkäristä. Joukkuetta johti Sensei Alexander Dudko.

Pietarilaisten junnujen vierailu oli tervetullut lisä Ju-Jutsuklubin junnujen harjoitteluun.
 
27.11.2006Hokutoryu Latviassa
Ju-jutsuklubin Auvo Niiniketo, 8.dan ja Kari Lehtonen, 2.dan olivat kouluttajina Latvian pääkaupungissa Riiassa pidetyssä Hokutoryu -leirillä 25.-26.11.

Leirin järjesti Latvian Ju-Jitsuliitto. Organisaattorina toimi Edgards Skuja. Skuja harjoitteli Hokutoryu ju-jutsua ollessaan Latvian suurlähettiläänä Eestissä.

Tulevaisuudessa on varmasti odotettavissa enemmänkin yhteistyötä Helsingin Ju-Jutsuklubin ja Riian Hokutoryun välillä.
 
06.11.2006Ju-jutsuklubille uusia vyöarvoja
Hokutoryu ju-jutsun syysleirillä Turussa 4.-5.11. suorittivat ruskean vyön (1.kyu) Helsingin Ju-jutsuklubin Michael Saarikoski, Juhani Holmborg ja Jussi Hirvonen. Jussi Hirvonen (15v.) teki samalla suomalaista ju-jutsuhistoriaa olemalla kaikkien aikojen nuorin suomalainen ruskea vyö.
 
06.11.2006Valmentajavierailu päättyi
Brasilialainen valmentaja Alex Monsalve päätti tämänkertaisen valmentajavierailunsa. Alex saapui Ju-jutsuklubille syyskuun alussa ja valmensi klubin kilpailijoita. Kilparyhmäläiset harjoittelivat lähes päivittäin, ja useana päivänä oli jopa kahdet harjoitukset; ensimmäinen harjoitus alkoi aamulla klo 06.45. Alexin kädenjälki näkyi ja tulee näkymään Ju-jutsuklubin Brassi ju-jutsukoiden ja lukkopainijoiden kilpailumenestyksenä. Alustavasti on sovittu vastaavanlaisesta 2-3kk kestävästä vierailusta myös ensi vuonna.
 
17.10.2006Valmentajavierailu
Helsingin Ju-jutsuklubilla vieraili iranilainen budovalmentaja Ahmad Shaghaghin, 8.Dan.

Shihan Shaghaghin on ollut Kyokushinkai karaten maailmanmestari ja otellut erilaisissa vapaaottelulajeissa. Hän on ns. vanhankaartin budoka: kilpailuaikoinaan hän asui mm. kaksi vuotta Japanissa, jossa harjoitteli ja syvensi kyokushinkai -taitojaan. Nykyään hän on suosittu valmentaja; hän pitää mm. omaa budokoulua Teheranissa ja kiertää maailmalla opettamassa.

Helsingin Ju-jutsuklubilla Ahmad Shaghaghin opetti 9.-11.10.
 
09.10.2006Ju-jutsuklubille menestystä Brasilian Ju-jutsun Finnish Open -kisoissa
Brasilian Ju-jutsun Finnish Open -kisat pidettiin Lahdessa 7.-8.10. Kisat olivat osa Lahdessa pidettävää Fitness Expo -tapahtumaa.

Helsingin Ju-jutsuklubin mitalistit:
Jukka Korpelainen voitti kultaa avoimessa sarjassa; Jonna Konivuori voitti kultaa naisten +64kg luokassa ja saavutti naisten avoimessa hopeaa; Hannu Jokela voitti hopeaa -64kg sarjassa; Tiina Kokki pronssia naisten -64kg sarjassa ja Juha Natunen pronssia -88kg sarjassa.
 
27.09.2006Ju-jutsun alkeiskurssi alkaa
Sunnuntaina 8.10. alkaa uusi Hokutoryu Ju-jutsun alkeiskurssi omalla salillamme, Kaapelitehtaalla, klo 18.30. Kurssi on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille miehille ja naisille. Ilmoittautumiset: klikkaa tämän sivun yläreunassa olevaa kohtaa Peruskurssit. Tervetuloa!
 
24.09.2006Akrobatiaharjoitukset
Helsingin Ju-jutsuklubin akrobatiaharjoitukset alkoivat lauantaina 23.9. Harjoitus oli tarkoitettu alunperin vain seuran ohjaajille, mutta mukaan otettiin myös joukko innokkaita harrastajia. Harjoitukset ovat lauantaisin klo: 10.00. Opettajana toimii Sensei Tung Bui.
 
24.09.2006Uusi valmentaja
Seuramme sai junnuvalmennustiimiin uuden ohjaajan, kun Sensei Tavasoli 4. Dan, karate, alkoi opettamaan juniori ju-jutsukoille karatea. Karateharjoituksen tarkoituksena on lisätä ju-jutsujunnujen liikkuvuutta sekä liikkeiden rytmitystä. Sensei Tavasolin harjoitukset ovat lauantaisin klo: 11.00. Harjoitukset ovat avoimet kaikille Helsingin Ju-jutsuklubin junioreille.
 
17.09.2006Jokelalle kultaa
Lauantaina 16.9. pidettiin Turun Caribiahallissa kansainvälinen ja kovatasoinen lukkopainiturnaus, Submission wrestling Finnish Open 2006. Helsingin ju-jutsuklubin Risto Jokela voitti kultaa sarjassa -61kg, Jukka Korpelainen saavutti hienosti hopeaa sarjassa -79kg ja Jonna Konivuori pronssia naisten +60kg sarjassa.
 
11.09.2006Kouvolan Ju-jutsuclub Yawara 20v.
Kouvolan Ju-jutsutoiminta täytti 20-vuotta. Seura juhli pitkää toimintaansa juhlaleirillä 9.-10.9.2006. Vierailevina ohjaajina leirillä oli Helsingin Ju-jutsuklubilta Hanshi Auvo Niiniketo 8. Dan, Shihan Risto Väntär 6. Dan ja Sensei Kimmo Tenhunen 5. Dan. Lauantaina 9.9 oli Kouvolan seuran perustajan ja päävalmentajan, vanhan Helsingin Ju-jutsuklubilaisen, Arto Kirjalan 1. Dan, isännöimä juhlaillallinen. Kirjala muutti 20-vuotta sitten Kouvolaan, jossa perusti Kouvolan Ju-jutsuclub Yawaran.
 
31.08.2006Lajinäytökset
Helsingin ju-jutsuklubin syyskausi käynnistettiin perinteisin lajinäytöksin. Näytös pidettiin omalla salilla, Kaapelitehtaalla. Tilaisuutta seurasi edellisvuosien tapaan salin täyteinen yleisö. Tilaisuudesssa esiteltiin kaikki ju-jutsuklubilla harjoiteltavat lajit: ju-jutsu, kickboxing, junnu ju-jutsu, lukkopaini, brasilialainen ju-jutsu ja thaiboxing.
 
01.08.2006Summer Fight 2006
Helsingin Ju-jutsuklubin kilpailijat menestyivät hienosti Hangon Summer Fight 2006 BJJ-kilpailuissa. Juuso Harma voitti kultaa sarjassa 88,3kg ja Jari Anttila hopeaa sarjassa 82,3kg. Aloittelijoiden 82kg sarjassa Samuli Leppänen voitti hopeaa. Kilpailut käytiin ulkona ja niitä seurasi runsaslukuinen yleisö.
 
28.06.2006UUDET SIVUT
Nettisivut vaihdettiin uusiin. Sivustosta tehtiin laajemmat ja lisättiin enemmän kuvia ja videoita. Yleisen palautteen sivustosta voi lähettää projektipäälikölle. Teksteistä voi syyttää Sari Järvistä. Tuotantotiimi kuittaa.
 
20.06.2006NÄYTÖS
Helsingin Ju-jutsuklubin ju-jutsukat esiintyivät 20.6 Kampin Narinkkatorilla hyväntekeväisyysnäytöksessä, joka pidettiin Irti huumeista - tapahtuman yhteydessä. Näytöstä seurannut monituhatpäinen yleisö osoitti suosiotaan taitaville ju-jutsukoille. Näytöksessä esiintyivät Andreas Agopov, Patrick Jokinen, Liisa Hirvonen ja Sari Järvinen.
 
14.06.2006PATRICK JOKINEN VOITTI
Helsingin Ju-jutsuklubin Patrick Jokinen voitti Rauman leirillä 10.6.2006 järjestetyt Hokutoryu ottelut. Jokinen kilpaili voitokkaasti Turun Ju-jutsuseuran Mikael Myllylää vastaan. Kolmanneksi tuli Helsingin Ju-jutsuklubin Tero Puranen.
 
30.05.2006LASTEN SM-KILPAILUT
Salossa järjestettiin junioreiden ju-jutsun SM-kilpailut 25.5.2006. Kilpailut sujuivat hienosta ja myös HJJK:n ottelijat saivat palkintoja. Hugo Tran Minh voitti pronssia sarjassa -30kg. Siiri Riitsalu voitti pronssia tyttöjen avoimessa sarjassa.
 
16.05.2006BRASILIAN JU-JUTSUN SM- KILPAILUT TURUSSA 13.5
Helsingin Ju-jutsuklubin brassiju-jutsukat pärjäsivät hienosti lajin SM-kisoissa Turussa. SM-kultaa voitti Risto Jokela -64kg ja Joona Jurvanen -82kg. Sarjassaan hopeaa voittivat Jonna Konivuori, Tiina Kokki ja Petri Palonen.
 
16.05.2006LIVISTÖ VOITTI
Tampereella pidettiin lauantaina 13.5.2006 Fight Festival. Illassa oli laadukkaita kamppailu-urheiluotteluita useammassa lajissa, mukana mm. kickboxing, vapaaottelut ja thaiboxing. Helsingin Ju-jutsuklubin potkunyrkkeilijä Timo Livistö otteli pitkän uransa jäähyväisottelun kovatasoista Latvian Florian Strupitia vastaan. Ottelu käytiin ammattilaissäännöin ja oli viisieräinen, Livistö voitti ottelun pistein.
 
18.04.2006BJJ-KILPAILUT
Lauantaina 15.4 pidettiin Helsingissä GB Gymillä kansalliset Brasilian Ju-jutsukilpailut. Helsingin Ju-jutsuklubin Risto Jokela voitti sarjansa. Sari Järvinen voitti naisten sarjassa hopeaa ja Susanna Lumme pronssia.
 
18.04.2006KIMMO TENHUSELLE 5. DAN
Hokutoryu Ju-jutsun perinteisellä pääsiäisleirillä Hämeenlinnassa 14.4.2006, myönnettiin Kimmo Tenhuselle suomalaisittain korkea ja harvinainen 5. Dan.
Muita vyöarvoja ju-jutsuklubilaiset suorittivat seuraavasti:
ruskeavyö (1. kyu): Patrick Jokinen
sininen vyö (2. kyu): Janne Vaittinen, Marcus Wiklund ja Marjo Kolmonen
vihreävyö (3. kyu): Janne Nyman, Markus Lampinen, Risto Haimelin ja Tuomas Turonen
 
10.04.2006POTKULEIRI
Helsingin Ju-jutsuklubin salilla pidettiin lauantaina 8.4.2006 potkutekniikkaleiri. Leirin kouluttajana oli sensei Kimmo Tenhunen 4. Dan. Leiri oli tarkoitettu vain klubin omille jäsenille. Osallistujia oli sekä kickboxingista että Ju-jutsusta (yhteensä 45 henkilöä). Harjoituksissa perehdyttiin pääosin potkujen rakenteeseen.
 
09.04.2006HJJK:n JUNIORIKILPAILUT
Helsingin Ju-jutsuklubilla järjestettiin 9.4.2006 HJJK:n omat jäsenten väliset juniorikilpailut. Kisoihin osallistui lukuisa joukko Ju-jutsuklubin junioreita (7-12v.). Kisat sujuivat hienosti ja jokainen kilpailija sai varmasti hienoja kokemuksia.

Tulokset:

Höyhensarja:
1. Elias Paakki
2. Hugo Tran Minh
3. Matias Valente

Kevyt keskisarja:
1. Siiri Riitsalu
2. Cecilia Wallenius
3. Walter Valente

Keskisarja:
1. Jesse Seiterä
2. Jimi Seiterä
3. Zakariya Mohamud Ahmed

Raskas sarja:
1. Marcus Weckström
2. Santtu Heikkinen
3. Juuso Putti
 
03.04.2006DAN-KOULUTUSTA
Lauantaina 1.4.2006 piti Shihan Risto Väntär 6. Dan koulutuspäivän dan-kokeisiin valmistautuville. Koulutukseen osallistui joukko ruskeavöisiä jotka tavoittelevat tänä- tai ensivuonna dania. Mukana oli myös muutamia 1. danin mustia vöitä, jotka valmistautuivat danin korotukseen.
 
03.04.2006KICKBOXING SM-2006
Helsingin Ju-jutsuklubin superraskaan sarjan Ilkka Lehtimäki otteli hienosti 2.4.2006 Helsingin urheilutalolla pidetyssä kickboxingin SM-kilpailussa. Ilkka selvitti tiensä finaalisarjaan, jossa kohtasi Järvenpään Jukka Saarisen. Saarinen oli ottelun ehdoton ennakkosuosikki, sillä hän voitti joulukuussa superraskaan sarjan MM-pronssia. Ilkka ei kuvia kumartanut ja otteli rohkeasti sekä ennakkoluulottomasti ja oli lähellä tyrmätä Saarisen. Saarinen kuitenkin voitti ottelun niukasti pistein. Mutta hopeamitali ansaittiin hienoimmalla mahdollisella tavalla. Naisten sarjassa Tiina Hannula saavutti hienosti pronssia.
 
27.03.2006JO-LEIRI (110cm KEPPI)
Helsingin ju-jutsuklubin salilla,kaapelitehtaalla, pidettiin lauantaina 25.3.2006 Jo-leiri (110cm keppi). Kouluttajana oli sensei Harri Rautila 5. dan Aikido. Leirille voitiin ottaa vain 30 asiasta innostunutta,mutta kiinnostus oli niin suurta,että tulevaisuudessa joudutaankin ehkä järjestämään poisjääneille toinen kurssi. Leiri oli "avartava" ja lisäsi varmasti osanottajien käsitystä budosta.
 
05.03.2006VALMENTAJAVIERAILU BRASILIASTA
Huippuvalmentaja Marcelo Garcia saapui Helsingin Ju-jutsuklubille 19.2.2006 vetämään Brasilian Ju-jutsuleiriä. Marcelo ohjaa Helsingin Ju-jutsuklubin kilparyhmää kahdesti päivässä. Vierailu päättyy 17.3.2006. Marcelo on tämän hetken kovimpia nimiä brasilian Ju-jutsussa maailmalla. Marcelo on mm. kaksinkertainen lukkopainin maailmanmestari, maailmanmestaruuskisoissa hänet valittiin kisojen teknisimmäksi ottelijaksi. Hän on myös Brasilian Ju-jutsun maailmanmestari. Viimeksi Marcelo vieraili Suomessa vuonna 2003. Uskomme, että Marcelon kädenjälki tulee näkymään tänä vuonna Helsingin Ju-jutsuklubin kilpailumenestyksessä.
 
19.02.2006JOKELALLE SUOMENMESTARUUS
Helsingin Ju-jutsuklubin Hannu Jokela voitti lukkopainin suomenmestaruuden sarjassa 66kg. Kilpailut käytiin 18.2.2006 Helsingin Urheilutalolla.
 
19.02.2006VAPAAOTTELUKISAT
Tuomas Matikainen voitti 4.2.2006 Helsingissä pidetyissä vapaaottelukilpailuissa vastustajansa Petteri Blomwallin, kun ottelun toista erää oli kulunut vain 40 sekuntia.
 
05.02.2006BRASILIAN JU-JUTSUN EM-2006 LISSABON, JU-JUTSUKLUBILAISILLE VALTAISA MENESTYS
Helsingin Ju-jutsuklubin Brassi-jujutsukat pärjäsivät hienosti 27.-29.1 pidetyissä EM-Kilpailuissa Lissabonissa. Kisat olivat osanottajamäärältään valtavat, sillä kisoihin otti osaa n. 650 kilpailijaa. Suomalaisten kirkkain tähti oli Ju-jutsuklubin Mikko Rouvali, joka voitti kultaa omassa sarjassaan, sekä kaikkien yllätykseksi myös avoimessa luokassa.
Helsingin Ju-jutsuklubin EM-mitalistit:
Kultaa (avoin): Mikko Rouvali
Kultaa: Mikko Rouvali
Pronssia: Jonna Konivuori
Pronssia: Hannu Jokela
Pronssia: Markus Pettinen
Pronssia: Joona Jurvanen
Pronssia: Tommi Välkky